7. huhtikuuta 2017

Hellettä, kuumotuksia ja täydenkuun bileitä Koh Phanganilla

Oi mitä värejä, oi mitä muistoa... Koska täydellistä talvilomaa lähdimme Thaimaasta hakemaan, oli osana reissusuunnitelmaa tietenkin pysähdys ja täydellinen lepo saarella x. Lopulliseksi kohteeksi valikoitui Koh Phangan, sillä olimme molemmat vähän epävarmoina turisteina liikenteessä ja toivoimme hieman "tuttua ja helppoa". Fullmoon partyt eivät olleet valintaa tehdessä ainakaan miinusta, sillä kyllähän se kerran on koettava kun nurkilla pyöritään.

Mulla oli ennakkoon koottuna varsin pitkä lista saaren tekemisistä, nähtävyyksistä, parhaista rannoista jne., mutta loppujen lopuksi päädyimme olemaan ja menemään vailla suunnitelmia. Itseasiassa puuhalistaa ei taidettu edes avata, sillä tekemistä riitti ilmankin. Jokunen lisäpäivä saarella ei oli siis ollut haitaksi, sillä koluttavaa olisi riittänyt pitkäksi aikaa.

Jaoin nämä saarikuvat kahteen postaukseen, sillä vaikka sen ihmeempiä tarinoita en juuri jaksa väsäillä, on nämä hyvänmielen lomakuvat kiva jakaa ja kuviahan muuten piisaa! Tässä postauksessa kuvat alkupäiviltä, jolloin majoituimme saaren luoteisosassa J.B. Hut Bungalowsilla aivan Haad Yaon kupeessa. Tykästyin meidän mökkiimme suuresta ja suosittelen ehdottomasti saarelle eksyvillä budjettimatkaajille! Okei, meidän kämpälle sai kavuta tuskallinen pitkän ylämäen, mutta merimaisemat ja päivittäinen jalkatreeni oli taattu. 



No mitä sitä puuhattiin?

Auringonotolla tietenkin aloitettiin, kunnes todettiin, että helvetti täällä palaa rasvoista huolimatta. Kotiutumisen jälkeen päätettiin siis suojata hetkeksi punakat ihomme ja vuokrata skoba, jotta todellakin näkisimme muutakin kuin kotirannan ja uima-altaan. Ennen vuokraamista käytiin aika epätoivoisia keskusteluja, sillä multa ei löydy minkäänlaista ajokorttia tai ajokokemusta ja Johannan mopokokemukset sisälsivät lähinnä mökkitien ja sinne kuuluvan minimopon. Päätöstä ei tosiaan helpottanut Phanganin kuumottaviksi osoittautuneet tiet ja muutaman mopokolarin todistaminen ensimmäisenä lomapäivänä.

Kun Johannan kanssa liikkuu, välillä pitää heittää omat huolet romukoppaan ja heittäytyä tän villikon ideoihin. Eipä siis muuta kuin potta päähän ja muutama treeniminuutti kämpillä parkkiksella. Treeni ei startannut hyvin, sillä emme osanneet käynnistää edes mopoa ja saimme osaksemme epätoivoisia päänpudistuksia neuvojen ohella...

Hengissä ja vaurioitta selvittiin! Välillä olimme tien tukkona körötellessämme sunnuntaiajelujen nopeudella, mutta ainakin siinä vauhdissa ehti ihastella päätä huimaavia maisemia ja lukea tienviittoja etsiessämme vesiputouksia ja temppeleitä. 

Ihon taas salliessa, kiertelimme pohjoisemmilla rannoilla uimassa ja snorklaamassa, sillä lähirantamme Haad Yao, osoittautui kehuista huolimatta melkoiseksi sottakasaksi. Liikaa ihmisiä, liikaa vilinää ja liikaa mereltä työntyvää roskaa... Kauas ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kauneutta etsimään, sillä Haad Salad ja  Ao Chaloklum olivat aivan eri luokkaa. Erityisesti jälkimmäinen ranta tuntui taivaalta pään päällä, sillä vesi oli hohtavan kirkasta ja rannalla oli tilaa hengittää.





Toisessa osassa sitten majoitusvitutusta, ruokamyrkytyksiä ja niitä legendaarisia bileitä >>

4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Tällä reissulla matkassa oli vain Gopro ja sit tietysti puhelimet :)

      Poista
  2. Taas aivan huikea tarina ja ihania kuvia. Odotan jo että omat kesälomat vahvistuisi että saisi jonkun reissun tehtyä edes yksin!

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiitos!
      Heii mihin päin sitä on suunnitteilla lähteä, onko eurooppaan vai kauemmas? Täällä myös yksi kesäreissu suunnitteluvaiheessa ja kohteena todennäköisesti taas Amsterdam:D

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan