12. huhtikuuta 2017

Thaimaa matkakumppanini Johannan silmin

Voi tätä ilon päivää! Olen jo vuosia kaivannut blogiini vierailevaa kirjoittajaa, sillä milloin poikaystävä ja milloin kaveri kuumottaa, että "Kirjotas jo blogiis, haluun luettavaa!". Muutaman kerran olen kehottanut hyppäämään itse puikkoihin tai tyytymään mun hitaaseen tahtiini, mutta tällä kertaa Johanna otti vinkistä onkeensa ja rustasi omia Thaimaa-kuulumisiaan. Henkilökohtaisesti olen tällaisista aivan fiilikssä, sillä vaikka kasvotusten kommentteja vaihdetaankin, tulee näistä kirjoituksista paljon henkilökohtaisempi fiilis ja saa todella tietää mitä toinen ajattelee. Kiitos kirjoittajalle ja tervetuloa uudestaan! ♥



"Carita pyysi minua  kuvailemaan hieman reissua. Minun kirjoittajan taidoilla tässä näyte;
Reissu Thaimaahan oli elämäni parhainta valintoja lähteä. Rinkka ja aimo annos seikkailumieltä. 

Minun kokemukset matkailusta on ollut suurimmilta osin pakettimatkoja ja hotelleja. Tällä reissulla yövyin ensimmäistä kertaa hostellissa, jossa jaettiin yhteiset wc-tilat. Aluksi ajatus yhteisistä hygieniatiloista järkytti, mutta Caritan sanottua että, "tää on ku oltais leirikoulussa" , ajatus muuttui positiivisemmaksi ja sen osasi ottaa hienona kokemuksena. Vaikka nukuinkin rinkka ja vaatteet sängyllä ja sänky irti kaikista seinistä, niin nukuttua tuli jopa paremmin kuin koti suomessa. (Varsinkin kun tiesi että aamulla odottaa taas paljon uutta näkemistä ja kokemista.)  

Mä en keksimälläkään keksi mitään huonoa reissusta, sillä minä sain siitä kaiken irti oikeanlaisella asenteella. Jos jotain pitää mainita niin ruuhkat Bangkokin metroissa! Tykkäsin kun vaihdoimme paikkaa sekä majoitusta juuri sopivin väliajoin. Reissusta sai kaiken irti, kun majoituttiin sekä hostelliin että hienompaan resorttiin välillä. Kuljettiin niin lautoilla, junalla, skytrainilla, metrolla, tuktukilla, takseilla kuin skoballa.

Saarelle päin mentäessä lautalla oli mahtava fiilis, kun trooppinen ilma otti kasvoihin ja seisottiin kaiteella katsoessa merelle päin. GPS-näytti että nyt ollaan 8000 kilometrin päässä kotoa. Lisäksi alkoi tulla kauniita saaria vastaan, joten kyllä siinä liikuttui hieman sitä maisemaa ihaillessa. Rakastin saarielämää, joka varmaankin johtuu siitä, että olen maalta kotoisin ja luonnon helmassa kasvanut. Saarella mieli rentoutui beachilla makoillessa, tuoreita hedelmäjuomia siemaillessa ja lämpimään meriveteen pulahtaessa. Merellä tuntuu olevan aina rauhoittava vaikutus ihmiseen.


Reissulta palatessa fiilis oli mitä korkein ja heitinkin Caritalle että "milloin lähdetään uudestaan?"."

- Johanna 11.4.2017

7. huhtikuuta 2017

Hellettä, kuumotuksia ja täydenkuun bileitä Koh Phanganilla

Oi mitä värejä, oi mitä muistoa... Koska täydellistä talvilomaa lähdimme Thaimaasta hakemaan, oli osana reissusuunnitelmaa tietenkin pysähdys ja täydellinen lepo saarella x. Lopulliseksi kohteeksi valikoitui Koh Phangan, sillä olimme molemmat vähän epävarmoina turisteina liikenteessä ja toivoimme hieman "tuttua ja helppoa". Fullmoon partyt eivät olleet valintaa tehdessä ainakaan miinusta, sillä kyllähän se kerran on koettava kun nurkilla pyöritään.

Mulla oli ennakkoon koottuna varsin pitkä lista saaren tekemisistä, nähtävyyksistä, parhaista rannoista jne., mutta loppujen lopuksi päädyimme olemaan ja menemään vailla suunnitelmia. Itseasiassa puuhalistaa ei taidettu edes avata, sillä tekemistä riitti ilmankin. Jokunen lisäpäivä saarella ei oli siis ollut haitaksi, sillä koluttavaa olisi riittänyt pitkäksi aikaa.

Jaoin nämä saarikuvat kahteen postaukseen, sillä vaikka sen ihmeempiä tarinoita en juuri jaksa väsäillä, on nämä hyvänmielen lomakuvat kiva jakaa ja kuviahan muuten piisaa! Tässä postauksessa kuvat alkupäiviltä, jolloin majoituimme saaren luoteisosassa J.B. Hut Bungalowsilla aivan Haad Yaon kupeessa. Tykästyin meidän mökkiimme suuresta ja suosittelen ehdottomasti saarelle eksyvillä budjettimatkaajille! Okei, meidän kämpälle sai kavuta tuskallinen pitkän ylämäen, mutta merimaisemat ja päivittäinen jalkatreeni oli taattu. 



No mitä sitä puuhattiin?

Auringonotolla tietenkin aloitettiin, kunnes todettiin, että helvetti täällä palaa rasvoista huolimatta. Kotiutumisen jälkeen päätettiin siis suojata hetkeksi punakat ihomme ja vuokrata skoba, jotta todellakin näkisimme muutakin kuin kotirannan ja uima-altaan. Ennen vuokraamista käytiin aika epätoivoisia keskusteluja, sillä multa ei löydy minkäänlaista ajokorttia tai ajokokemusta ja Johannan mopokokemukset sisälsivät lähinnä mökkitien ja sinne kuuluvan minimopon. Päätöstä ei tosiaan helpottanut Phanganin kuumottaviksi osoittautuneet tiet ja muutaman mopokolarin todistaminen ensimmäisenä lomapäivänä.

Kun Johannan kanssa liikkuu, välillä pitää heittää omat huolet romukoppaan ja heittäytyä tän villikon ideoihin. Eipä siis muuta kuin potta päähän ja muutama treeniminuutti kämpillä parkkiksella. Treeni ei startannut hyvin, sillä emme osanneet käynnistää edes mopoa ja saimme osaksemme epätoivoisia päänpudistuksia neuvojen ohella...

Hengissä ja vaurioitta selvittiin! Välillä olimme tien tukkona körötellessämme sunnuntaiajelujen nopeudella, mutta ainakin siinä vauhdissa ehti ihastella päätä huimaavia maisemia ja lukea tienviittoja etsiessämme vesiputouksia ja temppeleitä. 

Ihon taas salliessa, kiertelimme pohjoisemmilla rannoilla uimassa ja snorklaamassa, sillä lähirantamme Haad Yao, osoittautui kehuista huolimatta melkoiseksi sottakasaksi. Liikaa ihmisiä, liikaa vilinää ja liikaa mereltä työntyvää roskaa... Kauas ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kauneutta etsimään, sillä Haad Salad ja  Ao Chaloklum olivat aivan eri luokkaa. Erityisesti jälkimmäinen ranta tuntui taivaalta pään päällä, sillä vesi oli hohtavan kirkasta ja rannalla oli tilaa hengittää.





Toisessa osassa sitten majoitusvitutusta, ruokamyrkytyksiä ja niitä legendaarisia bileitä >>