26. helmikuuta 2017

Jälleen viisaampana ja rikkaampana kotona

Back in Helsinki. 

Avasin blogin viimeinkin, koska tänään on hyvä päivä. Toki taustalla on muutama vaativa kirjoituskehotus Mikalta, joka ilmeisesti janoaa päästä lukemaan mitä sitä tuli kolme viikkoa puuhailtua ja nähtyä. Blogi on ollut vihon viimeinen asia mielen päällä, sillä olen potenut jälleen piinaavaa kotiahdistusta ja sopeutumattomuuden tunnetta. Kotikodissa olen viettänyt aikaa vain jokusia tunteja ja sen sijaan makoillut kuluttamassa Mikan sohvaa vältelläkseni arkea ja siihen osana kuuluvaa jäätävää pyykkivuorta. Rinkka retkottaa kylpyhuoneen nurkassa odotellen purkajaa, mutta katsotaan jospa tämä hyvä fiilis riittäisi myös sen käsittelyyn. 

Viikot Thaimaassa hujahtivat aivan hetkessä, vaikka välillä olo olikin niin kotoisa. Aivan kuin olisi ollut taas kuukausia tien päällä ja tätä jäi kyllä kotiinlähdön hetkellä kaipaamaan suunnattomasti. Moitin hieman itseäni miksi varasin niin aikaisen paluulennon, sillä elämäntilanne ja budjetti olisivat sallineet aivan loistavasti pidemmänkin oleskelun. Itseasiassa budjettiasiat olivat niinkin hyvällä mallilla, että kotiin palatessa fyrkkaa oli lähes puolet jäljellä. Voin muuten kertoa, että kyseiset manit polttelevat hyppysiä samalla kun lentotarjoukset hyppivät silmille päivittäin... 

Vaikka varaa ja haluja olisi karata takaisin maailmalle, tekee arkeen paluu varmasti ihan hyvää. Yritän ainakin vakuuttaa itselleni, että kyllä tää tästä ja lähikuukausille on edes kivoja viikonloppumatkoja luvassa.


Iso apu ja ilo on tietysti ollut poikaystävä, jota ehti kuluneina viikkoina ikävöidä useaan otteeseen. Samaan aikaan tunsin kuitenkin itsenäistyväni jopa odottamattomalla tavalla. Oli shokki huomata miten hyvin sitä pärjää ilman sitä tukea ja turvaa, johon on edellisillä reissulla tukeutunut jopa liiaksi asti. Mika tietää mitä tarkoitan, kun sanon, että reissu ilman poikaystävää oli jees. Yllättävän moni tätä ei kuitenkaan ymmärtänyt, vaan sain osakseni useammankin ihmettelyn, että miten mun mies päästää yksin lomalle!? Toki siinä tuli mainittua luottamuksesta, mutta myös siitä miten poikaystävä kannustaa nimenomaan yksin matkailuun, sillä se jos mikä kasvattaa. Hän tietää omasta kokemuksesta miten se muuttaa ajatusmaailmaa ja antaa rohkeutta ja juuri näin koen omallakin kohdalla tapahtuneen. Kyllä siinä 12 tunnin junamatkojen aikana ehti muutamia heränneitä kysymyksiä pohdiskella... 

Olenko mä kamala, kun en ikävöikään 24/7, vaan nautin olemisesta ja elämisestä 8 257 kilometrin päässä kotoa? 

Olenko aina ollut yhtä määrätietoinen ja itsevarma, mutta pitänyt sen piilossa antaen täyden vastuun tekemisestä muille? 

Olenko aina osannut englantia, mutta pitänyt suuni supussa epävarmuuden vuoksi?

Isoin mullistus maailmassani oli siis todellakin se kadoksissa ollut kielitaito. Toki edelleen muille sujuvasti englantia puhuville reissaajille juttelu on yhä hieman kangertelevaa ja kielioppi hukassa, mutta päivittäisestä kanssakäymisestä paikallisten kanssa selviää täysin ongelmitta. En kokenut paineita tai joutunut edes ponnistelemaan, kun sanat jo tulivat luontevasti ulos suusta englanniksi ja kyllä nyt harmittaa, että kunpa olisi rohkaistunut samalla tavalla jo viime kesänä. Olisi vältytty Mikankin kanssa muutamalta väittelyltä, jos mulla olisi silloinkin ollut munaa käydä ostamassa ne bussiliput tai kysymässä hotlan hintoja. No ensi reissuun entistä rohkeampana!

Tuntuipa yllättävän hyvältä pukea sanoiksi ja tänne pysyvästi muistiin tämän hetken fiilikset. Seuraavaksi voisi käydä Dropboxiin kertyneet kuvakansion kimppuun ja jakaa parhaita paloja ja muistoja myös täällä.


// Lisäys: Kaksi koneellista pyykkiä pyöräytetty puhtaaksi ja rinkka matkalla kellariin! Kaipa sitä nyt tosiaan ollaan kotona.

2 kommenttia :

  1. Ihana hyvänmielen teksti! jään odottaan lomapostauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo vähän itse jälkikäteen ihmettelin et olipa harvinaisen positiivista asiaa :D

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan