4. tammikuuta 2017

Vohveleita ja teknoa Amsterdamissa

Muistellaanpas kerrankin Aasian sijaan vuoden 2016 viimeistä reissua, joka kohdistui Amsterdamiin!

Veronpalautusten pamahtaessa tilille, kävi google jo kuumana lento- ja hotellitarjousten parissa ja ihan kiva diili napattiin. Kolmella huntilla lennot ja torstain ja sunnuntain väliset yöpymiset Dutch Desing Hotel Artemiksessa, joka sijaitsi kohtuullisen matkan päässä keskustasta eli riittävän kaukana ördäävistä reissuroopeista. Hotellin nurkilta lähti sopivasti metro ja spora, jonka reitti on matkakumppanin mielestä kaunein tällä reissuotannalla. Ajeltiinkin ratikoilla oikeastaan jatkuvasti ja välillä vain huvin vuoksi, sillä missäpä Amsterdamissa ei muka riittäisi kauniita maisemia ja rakennuksia?



Lähteissä meillä oli kovat suunnitelmat tsekkailla museo, jos toinenkin, vierailla joulumarkkinoilla sekä Haarlemissa, jorailla Yellow Clawin tahtiin festareilla sekä tietenkin syödä! No sanotaanko, että tavoitteet saattoivat olla liian kunnianhimoiset, joten väsymyksen ja yllättämään päässeen kylmyyden vuoksi, tuli keskityttyä lähinnä ruokaan ja chillailuun. Voimien kerääminen teki hyvää, sillä Valhalla Festival ei ollut mitään lasten leikkiä...

Maisteltiin paikallisia herkkuja: silakkaa sipulin ja suolakurkun kera, siirappivohveleita, Poffertjesia eli pieniä pannukakkuja voilla, tomusokerilla ja kermavaahdolla, olutta... Mika teki loistavan valinnan kun ohjasi meidät Foodhallen-nimiseen paikallisten suosimaan "ravintolamaailmaan". Toinen toistaan parempia ruokakojuja, ylitsepääsemättömiä valinnanvaikeuksia ja lämmin ilmapiiri. Näistä syistä ruokailimme paikassa kolmeen otteeseen ja silti jäi liian monet annokset kummittelemaan takaraivoon. Ehdottomasti käymisen arvoinen, mikäli pyörii nurkilla ja nälkä riipii vatsaa.



Kun kerran Amsterdamissa on, pakkohan se on lähteä rilluttelemaan? Meidän valintamme oli siis a Bizarre Ride- teemaiset Valhalla festarit, jotka olivat kyllä melkoinen kokemus. Aiemmin suureksi ja hyvin järjestetyksi kehumani Summer Sound Festival jäi kyllä kakkoseksi kaikin puolin, sillä juhlapaikkana toimiva messukeskus oli aivan valtava! Seitsemän lavaa, minihuvipuisto keinukaruselleineen, maailmanpyörineen ja peilitaloineen, paljon vessoja, juotavaa ja ihmisiä. Sekä paljon päihteitä. Kyllä Amsterdamin päihdekulttuuri on ollut aina tiedossa, mutta tietysti vähän hämmensi niin avoin suhtautuminen ja käyttäminen. Joku varmaan kauhistuu tämän luettuaan, mutta voin vakuuttaa, ettei se vaikuttanut esim. omaan olemiseen, kunhan vain vähän varoi tanssilattialla palavia sätkiä. Muiden ollessa enemmän tai vähemmän pihalla, saattoi itse keräillä lattialta juhlakansan kadonneet setelit ja kolikot. Hupinsa siis kullakin.

Bileet olisivat päättyneet aamulla seitsemältä, mutta meitä hotelli kutsui jo aiemmin, sillä edessä häämötti huoneen luovutus ja lento kotiin. Sitä oli herätessä harvinaisen onnellinen lähes krapulattomasta olotilasta, sillä saatoimme käyttää vielä viimeisen päivän hyväksi ja kierrellä kaupungilla.

Kuvat  by Marty Marn Photography, Tom Doms and Dennis Bouman fotografie

Mulle tämä oli ensimmäinen matka Hollantiin, mutta ei varmastikaan viimeinen. Jos joku kysyisi millainen kaupunki on, vastaisin, että kaunis ja romanttinen, sillä kanaalin varsia voisi kävellä tuntitolkulla ja tutkia minne jokainen kapea katu johtaa. Haluan nähdä Amsterdamin kesäväreissä ja tutustua paikkoihin, joihin tällä kertaa ei ehtinyt.  
Mika, joko ostetaan uudet lennot?

11 kommenttia :

  1. Heii onko sulla gopro? Katselin jo ig:ssä että näyttää vähän sillä otetuilta kuvilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on! Olkoon vaikka joululahja itselleni :D

      Poista
  2. Voi vitsit,kun näyttää hienolta! Mulla on haaveena ollut jo pitkään päästä käymään Amsterdamissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain lentovahti käyttöön ja tarjouksia kyttäämään! Mua ei ennen juuri ole eurooppa houkuttanut, mutta nyt kyllä ihastuin suuresti

      Poista
  3. Amsterdam on upea ja täydellinen kohde pariskunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan täysin! Miten en ollut tätä edes aiemmin tiennyt :o

      Poista
  4. Ihania matkapostauksia sulla! Kauheen inspiroivia, rakastan lukee kaikkien muiden hyvin kirjotettuja matkajuttuja. Niistä saa usein itellekin ideoita tuleviin reissuihin! Amsterdamissa käväsin muutama vuos sitten parin päivän ajan reilin päätepysäkkinä, ja suoraan sanoen en ehkä ihan ymmärrä miks niin moni sitä paikkaa hehkuttaa. Voi olla että itellä oma reiliväsymys vaikutti paljon, mut mun mielestä kahdessa päivässä näki Amsterdamista kaiken tarpeellisen, eikä hinkua takasin menoon jäänyt. Olihan Amsterdam kiva paikka ja näin, mut jotenki jäi jo vajaa kahesta päivästä sellanen olo, että tää kaupunki on nyt nähty. :) Ainoo mikä jäi mietityttää oli Anne Frankin talo, siellä oisin halunnu käydä!

    Jään lukemaan sun blogias, toivottavasti tulee lisää laadukkaita matkapostauksia :) Mun oma blogi sisältää kans aika paljon reissujuttuja, tai pakostakin on ku tällä hetkellä asun Saksassa ja blogin alotin jakaakseni juttuja kesän vietosta Keniassa. :D Jos kiinnostaa niin käy tsekkailee!

    https://laura-linnea.blogspot.de/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja tervetuloa mukaan matkaan! Eksyinkin jo blogiisi, sillä kyllä ne matkastoorit tuo omaankin elämään ja innostukseen lisäpotkua. Ikinä ei ole liian aikaista haaveilla ja suunnitella tulevaisuuden reissuja :D

      Jäin miettimään tuota kommenttiasi Amsterdamista.. Varmasti reiliväsymykselläkin ollut vaikutuksensa enkä tiedä vierailustasi sen tarkemmin, mutta koitin järkeillä, että majoituksen sijainnilla on ehkäpä suuri merkitystä. Mikakin kirosi tuota keskustaa ja sen yleistä tunnelmaa, joten asuimmekin melko kaukana sieltä. Oikeastaan yllätyin miten laaja kaupunki on ja siksi varmaan tuntuu, että paljon jäi näkemättä. Sekä ne museot.. Niiden missaaminen kyllä harmittaa :D No onneksi ne odottavat ja ehkä sunkin pitää ensi vierailulla ensimmäisenä suunnata Anne Frankin talolla sekä tietysti tonne meidän koeajamaan Foodhalleniin ;)

      Poista
  5. Niin täydellisiä kuvia!!

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ekaa kertaa pääsi kunnolla goprota testaamaan :P

      Poista
  6. Kuulostaa kyllä "vähän" isomman maailman meiningiltä nuo Valhalla festarit Suomen festareihin verrattuna. :D Vaikka ei itse olekaan matkustellut paljoa, niin on kiva lukea muiden kokemuksia ja vinkkejä. :)

    VastaaPoista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan