30. joulukuuta 2016

Beihai - Rusketusta ja seafoodia Kiinan rannikolla

Mika avaa keskustelun kysyen "Mihin mennään seuraavaksi?"
Mun silmät varmaan kirkastuivat, kun kohotin katseeni ikivanhasta Lonely Planetista ja hihkaisin, että "Beihai!"

Tuo eteläinen kaupunki Kiinan rannikolla, johon kiinalaiset tietenkin vaeltavat lomalle. Mutta niin mihin ne eivät eksyisi? Mä näin tässä mahdollisuuden aurinkoon, biitsielämään, merenelävä-illallisiin, chillailuun... Ja päästiin lähelle. Meillä oli taas vain muutama päivä aikaa, joten paljon jäi tutkimatta, kuten vaikka Weizhou Island, ja tutustuimme kaupunkiin varsin hedonistiseen tapaan.

Sadekausi ei näkynyt täällä vielä kovin suuresti ja saimmekin nauttia reissun viimeisistä rantakeleistä, joskin rantojen siivottomuus ja aasialaisten välinpitämättömyys roskaamista kohtaan häiritsivät välillä todella pahasti. Vedessä kelluva roskan ja muovin määrä tappoivat uimishalut sekunneissa. Tosin jo bikineihin pukeutuminenkin oli pieni haaste, sillä jokaisella muulla rannalla hengailevalla oli 100 % varmuudella huomattavasti enemmän vaatteita yllään ja silmissään lähes kauhistunut katse, kun paikansivat tällaisen rusketuksen kaipuisen puoli alastoman länkkärin.

Ei siis mitään paratiisirantoja, mutta jokainen auringonsäde oli imettävä itseensä. Onneksi ruoka ei tuottanut ainuttakaan pettymystä! Olisimme voineet päivittäin laulaa mereneläville oodeja ja tietysti jämähtää kaupunkiin vielä viikoksi vain streetfoodin vuoksi. Suurella kaipuulla katselin noita simpukoita ja muita ruokakuvia, sillä uskokaa pois, kun jälleen kerran kerron ruuan olleen naurettavan halpaa. Tässä katuruuassa oli myös se viehätyksensä, että vaikka jälleen kerran törmäsimme jatkuvasti kielimuuriin, josta ei edes Mikan kielitaidolla selvitty, saimme joka aterialla herkullista ja edullista ruokaa. Kiinalaiset myyjät olivat niin iloisia ja nauravaisia, toki välillä meidän kustannuksella, mutta valmiina auttamaan ja tarjoilemaan meille parasta ruokaansa.

Kokeilkaapa joskus googlata kiinalaisia supermarketteja. Voin kertoa, että ne ovat massiivia, löydät kaiken mitä voit kaivata ja niiden paistopisteet yms. ovat taivas maan päällä! Ensimmäisen vierailun jälkeen tulikin haettua aamupalat ja välipalat uunituoreina. Ja hitto mihin hintaan. Suosittelen siis katselemaan myös markettien ruokatarjontaa, kun kaipaa helppoa ja nopeaa ravintoa. Itse kauppareissukin voi olla melkoinen kokemus.

6 kommenttia :

  1. Ompas ihanan näköistä, matkakuume kasvaa vaan näitä kuvia katsellessa ♥ Muutenkin ihanan laadukkaita kuvia!

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ihanaa jos tartutan lomakuumetta! Tosin tuntuu toimivan myös itseeni

      Poista
  2. Upeita kuvia, ja vaikuttaa ihanalta paikalta! Mä en oo muutenkaan mikään rantaelämän ystävä, joten vois olla hauska matkustaa tonne just ruoan ja maisemien perässä ^^

    ♥: Linda / Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiinan rannikko on kyllä varmasti nappivalinta kaupunkilomien ystäville, jotka kuitenkin kaipaavat tuoretta ruokaa suoraan merestä. Varmasti olisi viihtynyt vaikka viikon tai pari.. :D

      Poista
  3. Nää kaupunkikuvat on vaa nii ihania ja aina vaa himoitsen sun uusinta matkapostausta, oikeesti niin cool!

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw kiitos! Merkitsee paljon kuulla, että muutkin saa näistä postauksista ihania tunnetiloja irti. Oon itse nauttinut näistä matkajutuista varmaan enemmän kuin koko blogiuran aikana mistään muusta :D

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan