2. marraskuuta 2016

Luang Prabang - Pala eurooppaa Laosissa

Beibi mä oon tullut kotiin!
Siltä todellakin tuntui, kun eräänä kosteana päivänä tupsahdimme keskelle laosilaista kaupunkia nimeltä Luang Prabang, joka todellakin on Pohjois-Laosin helmi ja Unescon maailmanperintökaupunki. Vaikka en ollut koti-ikävää ehtinyt potea lainkaan, valtasi mut heti miellyttävä lämpö ja kotoisa fiilis.


Liekö suurimpana syynä Ranskan siirtomaavallan ajan jättämät vaikutteet niin arkkitehtuurissa kuin ruokakulttuurissakin. Kauniita rakennuksia, kapeita sokkeloisia kujia, puoleensavetäviä viiniravintoloita ja suussa sulavia leivoksia... Kaupunki on jännittävä sekoitus perinteisiä temppeleitä, laadukkaita ravintoloita ja taidekauppoja sekä luontoa, sillä kaupungin ulkopuolelta löytyy tietenkin vesiputouksia, luolastoja ja vieressä virtaava Mekong-joki.

Kodista muistutti myös kaupungin korkeahko hintataso eli ravintoloissa sai pulittaa totuttua enemmän ja tämä välillä kiristi pantaa. Tai siis eiväthän ne ravintolat oikeasti kalliita olleet, mutta muutama viikko Thaimaassa, niin sitä muuttuu tahtomattaankin pihiksi. Päivittäin oli metsästettävä jostain kulmasta laosilaismummon ylläpitämä lounasrafla, mikäli ei halunnut tyytyä turistien jonkinlaisena erikoisuutena pitämiin patonkeihin. Myönnän kyllä, että tällainen mättöpatonki maistuu aika jumalaiselta muutaman Beerlaon jälkeen nautittuna...

Sadekausi näytti viimeinkin merkkejä itsestään, joten sijoitimme ehkä eurot laaduttoman huonoihin, mutta sitäkin söpömpiin sadetakkeihin, jotka päällä huristeltiin skoban selässä kuin paikalliset konsanaan. Sade ja pilvisyys harmittivat kyllä hetkittäin, sillä missasimme lumoaviksi kehutut auringonlaskut Mount Phou Sin- kukkulan huipulta ja iltaisin oli helpompaa vetäytyä hostellille tai sportbaariin formulan pariin kuin lähteä iltakävelyllä joen varteen. Toki kaupungilla on tarjottavanaan iltamarkkina, mutta myytävä on samaa turistikrääsää kuin kaikkialla muualla ja hinnat Thaimaahan verrattuna naurettavan korkeat.




Vaikka kaupunki itsessään on varsin pieni ja kulkuneuvoksi riittää omat jalat tai fillari, vuokrattiin me jälleen mopo voidaksemme retkeillä omatoimisesti Kuang Sin- vesiputousryhmälle. Korkeimmat putoukset ovat jopa 60 metriä korkeita ja saavat alkunsa niiden yllä virtaavasta purosta ja laskevat lopulta alapuolella oleviin lampiin. Pakkohan putouksen yläosa oli nähdä eli ei muuta kuin kalliota kapuamaan ja hetkittäin luulin, että se on pian henki pois. Valitsimme ilmeisesti haastavamman reitin, joka kyllä koetteli ainakin minua eli jyrkkää kalliota, hien kostuttama kroppa ja helvetin huono kunto... 

Pyörtymättä selvittiin ja kyllä maisemat yllä olivat kaiken sen puuskutuksen arvoiset. Erään putouksen takaa olisi vielä löytynyt luola, mutta muiden seikkailijoiden kommentit hyvin hyvin mutaisesta reitistä saivat luopumaan ideasta. Itseä kammotti myös iilimadot sen jälkeen, kun tuli bongattua eräs yksilö Mikan kantapäästä... Alas tullessa valitsimme fiksummin ja kuljimme polkuja ja rappusia sisältävää reittiä. Mua harmittaa aivan hirveästi, etten kuvannut erästä portaikkoa paluumatkalla, sillä kuljimme keskellä vesiputousta! Kengät kastuivat täysin, portaat olivat liukkaat ja kiikkerät, mutta siitä huolimatta tuntui uskomattoman ihanalta kulkea putouksen läpi aivan kuin jossain sadussa.

Urheilusuoritteen jälkeen olikin täydellinen hetki viilentyä putouksen muodostamissa vesialtaissa ja myönnän viimeinkin itselleni sekä Mikalle, joka varmasti lukee tätä, että kylläpä harmittaa, etten tosissani uinut ja hyppinyt puusta kuten kaikki muut. Oon kova jänistämään ja katumaan asioita jälkeen päin ja sillä hetkellä se tuntematon vesi pelotti eivätkä jalkojen kimppuun hyökänneet kalat helpottaneet tilannetta. No kokemusta ei voi muuttaa, mutta toivottavasti tulevaisuudessa tarjoutuu uusi tilaisuus vierailla Luang Prabangissa. Nautin kuitenkin vesiputouksien kauneudesta ja tunnelmasta täysin siemauksin eli hukkaan ei reissu todellakaan mennyt.




Jos ja kun jonain päivänä olen varakas, on ruokamatka Luang Prabangiin ehdoton!

2 kommenttia :

  1. Mitä mieltä olet, kuinka hyvin reppureissatessa tarvitsisi tosiasiassa hallita englannin kieli? Ylipäätään olipa kohde mikä tahansa.
    Matkustelu vetää hurjasti puoleensa, mutta näin tyhjällä kielipäällä ajatus lähinnä kauhistuttaa. Ymmärrän parhaiten englantia lukemalla ja kirjoittamalla, mikä on tietenkin pahin mahdollinen tilanne matkustellessa kun pitäisi puhumalla pääasiassa selvitä. Kykenen tilaamaan ruokaa ja hotellin esim. mutta jos minulta kysytään jotain hiemankin perussanastosta poikkeavaa niin en tiedä yhtään mistä puhutaan.
    Onko toivoakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se ja juuri tätä olen viime päivät taas pohtinut, sillä suunnitteilla reissu ilman poikaystävää, jonka kielitaidolla on aina ennen pärjännyt... Huolet kuitenkin syrjään ja kohti seikkailua, sillä ei sinne tien päälle kuole, vaikka hetkittäin olisikin vaikeaa.

      Mun kokemuksethan lähinnä sijoittuvat kaakkois-aasiaan eli kaikkialla ei ehkä samat fiilikset päde. Jos perus turistireiteillä liikutaan, uskon tälläisen heikomman kielineron pärjäävän loistavasti. Pitää muistaa, ettei englanti ole monen muunkaan äidinkieli tai muuten vahva ja yleensä kielimuurin on kohdannut nimenomaan muiden reissaajien keskuudessa. Vituttaa olla se mykkä, joka kyllä kuuntelee, muttei kykene osallistumaan keskusteluun.

      Todellisempi huolenaihe on oikeastaan paikallisten kielitaito syrjäisemmillä seuduilla liikkuessa eli sitä tajuaa osaavansa itse enemmän englantia kuin toinen ja yhteistä kieltä ei välttämättä millään löydy. Mutta kuten sanottu: aina saa ruokaa ja yösijan, muissa ongelmissa sitten käyttöön kätevät matkasovellukset.

      Suosittelen ehdottomasti lähtemään ja kokeilemaan, voihan olla että intoudut puhumaan kielillä kun siihen tottuu :)

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan