27. tammikuuta 2016

Tanssitossut jalkaan

Kuva Karo Holmberg

Viime viikonloppu oli varsin nostalginen, sillä Danceteria järjesti synttäribileet entisen Tivolin, nykyisen Capitalin, tiloissa ja mehän olimme tietysti paikalla. Tivolin hautajaisia juhlittiin noin vuosi ja vaikka eihän tässä oikeasti ole edes ollut ikävä takaisin, oli se kuitenkin ihan kiva kerääntyä vanhojen tuttujen naamojen kanssa saman katon alle. 

Mä oon ollut varmaan jotkut onnellisuuslasit päässä liikenteessä, sillä Mark Knightin tähdittämä tapahtuma oli loppuunmyyty ja ihmismassa sen mukainen. Mua ei kuitenkaan haitanneet ihmiset hetkeäkään ja tilaa tanssimisellekin löytyi eli illasta jäi hyvät vibat ja into lähteä taas joku viikonloppu uudestaan ulos. Ainiin ja alkoholin vähäinen käyttö jatkuu yhä vahvana ja tämän ansiosta onnistui myös matkamessuilla vierailu vielä saman viikonloppuna.

Asuvalinnat menivät vähän hutiin, sillä jakku oli aivan väärä valinta täyteen tupatulle tanssilattialle. Hetken hikoilun jälkeen oli takki heitettävä syrjään, vaikka hyvältä näyttikin. Pitää vissiin treenailla tätä ihmisten ilmoille pukeutumista taas enemmän, sillä tuntuu kaikki vanhat opit unohtuneen.

Meikkipuolella kuitenkin onnistuin ja tuntui niin hyvältä meikata ajan kanssa. Kuvassa näkyy myös uudet tekoripset, jotka olivat kivaa vaihtelua mun aiempiin ripsiin.

4 kommenttia :

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan