20. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 pakettiin


Alkaa olla se aika vuodesta kun kelaillaan menneitä ja kartoitetaan kuluneen vuoden parhaat ja pahimmat tapahtumat. Jotkut ovat saattaneet saavuttaa aiemmin asettamansa tavoitteet ja todennäköiset samat ihmiset suunnittelevat jo tulevaa.

Mulla ei ole ennen ollut tapana asettaa uudelle vuodelle tavoitteita, mutta syynä on tainnut olla mun kunnianhimottomuus, sillä kyllä mä omat tapani olen tuntenut. Tänä vuonna halusin kuitenkin olla onnellinen ja tehdä elämässä viimeinkin jotain hyödyllistä. Kamalasti ei näistä toiveista menty vikaan, sillä parisuhde toi paljon toivoa ja vakautta mun arkeen. On paljon asioita, joita en olisi ilman Mikaa tehnyt, kokenut tai oppinut ja yksi vaikuttavimmista oli meidän reissu Thaimaahan.

Banyan Treen Vertigo-baari: matkabudjetti salli drinkit huikeissa maisemissa

 Ranong satama: aamukahvit ja perus tuntien venailut ennen aamun ensimmäistä venekuljetusta

Koh Phayam: mun suosikki bungalow, oli sähköt ja kaikki!

Myös mulle ensimmäinen reppureissu oli melkoinen herätys. Vaikka osallistuinkin Mikan reissuun vain muutaman viikon ajan, avartui mulle tuona aikana ihan uusi maailma. En mä ikinä ennen ollut kaivannut lomalta muuta kuin aurinkoa, mutta nyt jäi auringot kakkoseksi kun ympärillä oli niin paljon kaikkea uutta. Mussa heräsi jotain mitä en ikinä uskonut edes olevan olemassa, sillä mä jos kuka olin aiemmin ollut varma, että kotona on hyvä olla. On siis Mikan ansiota, että musta löytyi aivan yllättävää rohkeutta ja mielenkiintoa kaikkea oman navan ympärillä olevaa kohtaan kun vain hieman työnnettiin pois omalta mukavuusalueelta.

Tämän vuoden toinen kohokohta oli tietysti unelmien työpaikka. Kyllä se vain niin taitaa olla, että veri vetää kirjastoon ja siellä on hyvä olla. En edes juuri liioittele kun sanon nauttineeni jokaisesta työpäivästä, vaikka tietysti niitä heikkojakin hetkiä tulee aina välillä. Työpäivän päätteeksi oli kuitenkin aina helppo todeta, että olipas kiva päivä. Tää on paljon mun sanomaksi ja välillä epäilenkin itseäni, että olenko muka oikeasti löytänyt mun kutsumuksen kun enää ei vitutakaan 24/7 asiakkaita palvellessa? Pidän myös melkoisena edistysaskeleena etten enää ala pillittää kun joku asiakas vähän vittuilee ja paniikkikohtaukset ovat nykyään täysin historiaa.

 Khao Yai-kansallispuisto: seikkailua sademetsissä


 Matka Ranongilta Koh Phayamille: takana ~12h matkustusta

Koh Phayam: safkaa ja lepiä kellon ympäri

Khao Yai-kansallispuisto: lepakoita bongaamassa

Pieni särö tässä onnellisuudessa kuitenkin on ja se varjostaa myös ensi vuotta. Mun nykyinen duunisopimus päättyy ja tällä hetkellä jatkaminen ei ole mahdollista, joten edessä on määrittelemätön aika työttömyyttä. Työttömyys on iso paha susi, sillä kokemuksesta tiedän sen passivoivan ja välillä oikeasti masentavan. Tietysti siinä kärsii taloudellinenkin puoli, mutta mua pelottaa tällä hetkellä vain oma mielenterveys, sillä en halua enää päätyä siihen, että kaupassa käynnistä tulee päivän kohokohta.

Aivan synkältä tulevaisuus ei kuitenkaan näytä, sillä ehkä ensimmäistä kertaa mulla on oikeasti tavoitteita! Haluan päästä kouluun opiskelemaan unelma-ammattiin ja aion tarttua jokaiseen työmahdollisuuteen, joka vie lähemmäs sitä. Toinen toive ensi vuodelle on matkustaminen, mutta tämä tietysti vaatii vielä matkakassan kerryttämistä. Tuntuu kuitenkin hyvältä kun on jotain suunnitelmia ja haaveita, sillä mikäs olisi parempaa kuin vetäytyä kauas Thaimaan sademetsiin  nuolemaan haavojaan, mikäli koulusuunnitelmat eivät vielä ota tulta.

 Koh Phayam: nokka kohti tulevaa