20. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 pakettiin


Alkaa olla se aika vuodesta kun kelaillaan menneitä ja kartoitetaan kuluneen vuoden parhaat ja pahimmat tapahtumat. Jotkut ovat saattaneet saavuttaa aiemmin asettamansa tavoitteet ja todennäköiset samat ihmiset suunnittelevat jo tulevaa.

Mulla ei ole ennen ollut tapana asettaa uudelle vuodelle tavoitteita, mutta syynä on tainnut olla mun kunnianhimottomuus, sillä kyllä mä omat tapani olen tuntenut. Tänä vuonna halusin kuitenkin olla onnellinen ja tehdä elämässä viimeinkin jotain hyödyllistä. Kamalasti ei näistä toiveista menty vikaan, sillä parisuhde toi paljon toivoa ja vakautta mun arkeen. On paljon asioita, joita en olisi ilman Mikaa tehnyt, kokenut tai oppinut ja yksi vaikuttavimmista oli meidän reissu Thaimaahan.

Banyan Treen Vertigo-baari: matkabudjetti salli drinkit huikeissa maisemissa

 Ranong satama: aamukahvit ja perus tuntien venailut ennen aamun ensimmäistä venekuljetusta

Koh Phayam: mun suosikki bungalow, oli sähköt ja kaikki!

Myös mulle ensimmäinen reppureissu oli melkoinen herätys. Vaikka osallistuinkin Mikan reissuun vain muutaman viikon ajan, avartui mulle tuona aikana ihan uusi maailma. En mä ikinä ennen ollut kaivannut lomalta muuta kuin aurinkoa, mutta nyt jäi auringot kakkoseksi kun ympärillä oli niin paljon kaikkea uutta. Mussa heräsi jotain mitä en ikinä uskonut edes olevan olemassa, sillä mä jos kuka olin aiemmin ollut varma, että kotona on hyvä olla. On siis Mikan ansiota, että musta löytyi aivan yllättävää rohkeutta ja mielenkiintoa kaikkea oman navan ympärillä olevaa kohtaan kun vain hieman työnnettiin pois omalta mukavuusalueelta.

Tämän vuoden toinen kohokohta oli tietysti unelmien työpaikka. Kyllä se vain niin taitaa olla, että veri vetää kirjastoon ja siellä on hyvä olla. En edes juuri liioittele kun sanon nauttineeni jokaisesta työpäivästä, vaikka tietysti niitä heikkojakin hetkiä tulee aina välillä. Työpäivän päätteeksi oli kuitenkin aina helppo todeta, että olipas kiva päivä. Tää on paljon mun sanomaksi ja välillä epäilenkin itseäni, että olenko muka oikeasti löytänyt mun kutsumuksen kun enää ei vitutakaan 24/7 asiakkaita palvellessa? Pidän myös melkoisena edistysaskeleena etten enää ala pillittää kun joku asiakas vähän vittuilee ja paniikkikohtaukset ovat nykyään täysin historiaa.

 Khao Yai-kansallispuisto: seikkailua sademetsissä


 Matka Ranongilta Koh Phayamille: takana ~12h matkustusta

Koh Phayam: safkaa ja lepiä kellon ympäri

Khao Yai-kansallispuisto: lepakoita bongaamassa

Pieni särö tässä onnellisuudessa kuitenkin on ja se varjostaa myös ensi vuotta. Mun nykyinen duunisopimus päättyy ja tällä hetkellä jatkaminen ei ole mahdollista, joten edessä on määrittelemätön aika työttömyyttä. Työttömyys on iso paha susi, sillä kokemuksesta tiedän sen passivoivan ja välillä oikeasti masentavan. Tietysti siinä kärsii taloudellinenkin puoli, mutta mua pelottaa tällä hetkellä vain oma mielenterveys, sillä en halua enää päätyä siihen, että kaupassa käynnistä tulee päivän kohokohta.

Aivan synkältä tulevaisuus ei kuitenkaan näytä, sillä ehkä ensimmäistä kertaa mulla on oikeasti tavoitteita! Haluan päästä kouluun opiskelemaan unelma-ammattiin ja aion tarttua jokaiseen työmahdollisuuteen, joka vie lähemmäs sitä. Toinen toive ensi vuodelle on matkustaminen, mutta tämä tietysti vaatii vielä matkakassan kerryttämistä. Tuntuu kuitenkin hyvältä kun on jotain suunnitelmia ja haaveita, sillä mikäs olisi parempaa kuin vetäytyä kauas Thaimaan sademetsiin  nuolemaan haavojaan, mikäli koulusuunnitelmat eivät vielä ota tulta.

 Koh Phayam: nokka kohti tulevaa

12 kommenttia :

  1. Ihanaa ollut sulla! Kauhea matkakuume, oon saanut säästettyä 600e ja pääsenkin ens vuoden puolella reissuun poikaystävän kanssa. Mietittiin Italian Taorminaa, sellainen pieni puutarhakylä meren rannalla ja Etna tulivuorikin olis näkyvillä. Vielä toki voi suunnitelmat muuttua mutta Italia olisi bueno! Ihanaa päästä taas reissuun, ei tätä suomea jaksa katella kokoajan. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta ja hyvältä että myös muiden mieli halajaa uusiin maisemiin! Toi Italia kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, sillä haluaisin tutustua Eurooppaankin paremmin :)

      Hyvää reissua ja nauti! :)

      Poista
  2. Mitä (alaa) haluaisit opiskella :)? Olis kiva kuulla vähän tarkemminkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se toi kirjasto ois :P voisin palata aiheeseen kun jotain uutta tolla saralla ilmenee

      Poista
  3. hei musta taas olis kiva tietää, että miten oot päässy kirjastoalalle. oon ymmärtänyt ettet oo opiskellu, ja kaikissa kirjaston työpaikoissa aina vaaditaan ne kirjastoalan opinnot yliopistossa tai sitten vissiin ainakin jonkun verran opintopisteitä..? en saa enää opintotukea toisiin saman tason opintoihin, ja ärsyttää kun tosi vaikeeta enää opiskella alaa :(

    ja mä oon kans innokas kuuleen sun mietteitä tulevaisuuden haaveista ammatillisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin ei saa tukea? Hallituksen päätöshän opintotuen rajaamisesta kaatui?

      Poista
    2. Aikoinaan työkkärin kautta eksyin työharjoitteluunja sen jälkeen mm palkkatuella ollut työllistettynä. Nyt jatkossa mahdollisuus tehdä keikkaa, koska löytyy tarvittavaa työkokemusta. Saadakseni jatkossa vakituisempia töitä, tarvitsee tosiaan kouluttautua, mutta haavailen myös oppisopimuksesta, joka olisi aika bueno tässä elämäntilanteessa :D

      enköhän mä tulevaisuudessa jotain aiheesta kirjoittele

      Poista
  4. Oon lukenut sun blogia jo tässä muutaman vuoden ajan, ja tää on kyllä yks mun lemppareista monista syistä! :) oon tykänny tosi paljon sun ebay-postauksista ja bilepostauksissa, näkee siinä vähän millasta siellä helsingin päässä on. Ite kierrän pääosin näitä tampereen bileitä. Kiitos Future Bassin! <3 myös kaikki meikkijutut ja tyttöhömppäjutut on tosi kivoja :)

    Tällä hetkellä majailen täällä Thaimaassa, Koh Phanganilla viikon verran vielä, sitten ens viikon alusta bangkokkiin ja siellä sitten muutama päivä, sun thaimaa postaukset onkin ollut nyt ennen tätä reissua monen monta kertaa luettu ja haaveiltu <3 Kiitti niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja mieltä lämmittävästä viestistä! On jotenkin lohdullista kuulla kehuja, vaikkei bloggaamistahti ole enää sama kuin vaikka muutama vuosi sitten :)

      Voit kutsua vaikka stalkeriksi, mutta mun oli pakko käydä ihaileen sun lomakuvia instagramista... :D tuli niin haikee fiilis ja kaukokaipuu senkun kutkuttaa. Muista nyt nauttia kunnolla lomasta, sillä se on aina yllättävän nopeasti ohi!

      Poista
  5. oii tulipas tästä hyvä mieli ja kivoja matkakuumeenaiheuttajakuvia :D

    VastaaPoista
  6. Ääh, matkakuume... Tollanen reppureissu vaikuttaisi todella upealta! Mutta tähän mennessä olen iloinen siitä, että pääsin vuoden aikana jopa kaksi kertaa ulkomaille - ihan Tallinnaan ja Tukholmaan asti! :D

    VastaaPoista
  7. Siis vitsit miten upeita kuvia ja ihan yhtä upealla tavalla olet kirjoittanut tekstin! Kirjoitat jotenkin syvällisesti joka kolahti muhun täysin! En ole itse koskaan päässyt Haaparantaa kauemmas ulkomaille ja tuollainen sinun kokema 'reppureissu' vaikuttaa niin täydelliseltä kokemukselta josta palatessaan on tuliaisina rutkasti uusia kokemuksia ja muistoja mutta myös niin paljon avarampi minä itse, wau olisi niin ihana päästä kokemaan tuollainen <3

    VastaaPoista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan