23. marraskuuta 2015

Wassup?

Jei pakko kai herätä syyskoomasta ettei pian jää sille tielle. Tulin hetki sitten iltavuorosta ja sen verran energiaa vielä, että näpytellään vähän kuulumisia.

Mä olen ollut viikkotolkulla kipeenä ja välillä jo näytti siltä, että mahdanko parantua ikinä. Noin kymmenen lekurikäynnin ja tk:n aulassa vuodatettujen kiukunkyynelten jälkeen sain antibiootit ja muut tarvittavat lääkkeet. Kyllä mä taas kirosin tota terveyskeskuksen meininkiä, mutta pääasia, että nyt on pöpöt selätetty ja duunikunto kohillaan.


Mä olen pitänyt jonkinmoista blogitaukoa eli hyvin vähän on tullut availtua uusia postauksia ja omaa blogia on kartellu ku ruttoa. Oon oikeestaan omistautunut täysin Netflixille ja erityisesti Breaking Badille, jota on tullut katseltua kellon ympäri. Mika jo ystävällisesti ehdotti, että voisin pitää välillä taukoa, jotta sisäistäisin sarjan tapahtumat muka paremmin... Tiedä sitten tarkoittiko sanoa, että tehdään tai katsotaan jotain yhdessä.

Syys- ja sairauskoomasta herääminen tarkoitti myös tyttöjen iltaa! Viime juhlista jäi vielä aika kasa viinaksia, joten vietettiin tupari 2.0 uuden parvekkeen kunniaksi ja kumottiin viiniä ja drinksuja, ennen kuin siirryttiin naapuriin häiriköimään muita kavereita. Loppuilta ja yö menikin Kaivolla ja jälleen kerran päädyin siihen lopputulokseen, että ilmainen alkoholi on maailman kamalin asia. Ihana, mutta kamala.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan