18. lokakuuta 2015

I Love Me 2015

Terveiset messuilta!

Johanna onnekkaana nappas liput kahdelle ja otti mut seuralaiseksi meidän ensimmäisille kauneusmessuille. Opiskeluaikoina tuli käytyä matkailualan tapahtumissa samoissa halleissa ja aivan samanlaista edes takas ravaamista silloinkin oli. Olis pitänyt olla askelmittari matkassa, sillä jälleen kerran sitä yllättyi Messukeskuksen koosta pyöriessä satojen ja taas satojen ständien seassa.

Me oltiin liikenteessä vähän kattelufiiliksin eli kukkaron nyörit oli tarkoitus pitää soukemmalla ja hyvin tässä onnistuikin, sillä ne ihmismassat ja kassajonot eivät varsinaisesti houkutelleet tutkimaan sen lähemmin ostosmahdollisuuksia.


Tapahtumassa olisi ollut monenmoista näytöstä ja esitystä, mutta me jätettiin ne väliin, jotta ehdimme käydä paikan läpi ennen suurta ihmistulvaa ja suunnitelma toimi. Mikäli meillä olisi ollut vielä iltapäiväkin aikaa pyöriä mestoilla, olisin halunnut nähdä Essential Looks -kauden hiustrendit -näytöksen sekä Helsinki Bodypainting Competition 2015 palkintojenjaon, sillä sen verran makeita maalauksia päivän aikana luotiin.

Puolenpäivän jälkeen halli oli sen verran täyteen tuupattu, että päätettiin lopettaa messupäivä skumppalasien äärelle. 


Mukaan tarttui jokusia näytteitä ja sekä ainoana ostoksena Essencen nude huultenrajauskynä, ~ 1,80€,  ja ai että jäi kaiveleen kun en tuhlannut pisteellä enemmän aikaa.  Pitkä seinällinen halpoja ja ihania meikkejä ja helvetisti kyynerpäitä käyttäviä naisia. Luulin tekeväni viisaan valinnan pikashoppaillessani, mutta olis se vaan pitänyt rynniä yhtä raivopäätä sekaan.

Muuten päivä oli viihdyttävä ja kivaa vaihtelua mun tavanomaisiin lauantaipäiviin. Haaveilin tossa äsken jo viinimessuista...

4 kommenttia :

  1. Noi on ehkä kivoimmat messut mitkä tiiän ja oisin vaan niin paljon halunnut niihin :D. Jotenkin ne jäi vaan tällä kertaa välistä, ens kerralla pitää olla paremmin hereillä haha:D Tosi kiva blogi! :)

    http://onrooftop.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo nää tuli jotenki tosi yllättäen eli ei sitä ehtinyt edes etukäteen miettiä ostaako liput vai ei :D Messut on aina tosi hauskoja niin pitäs kyllä seurata niitä vähän aktiivisemmin aina

      Kiitos!

      Poista
  2. Tää kommentti ei nyt ihan tähän postaukseen liity, mutta tekisitkö postauksen sun egyptin matkasta? Plussat, miinukset ja paljon kuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo teen :) pitää nyt vaa yrittää olla ahkerampi kameran kanssa ku tähän mennessä se on lähinnä nähnyt hotellihuoneen :/

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan