3. elokuuta 2015

Elokuun startti

Viikot vaan kuluu ja kesä vipeltää ohi melkein huomaamatta. Elokuu tuli startattua jo tutuksi tulleissa rauhallisissa tunnelmissa keskittyen lähinnä ruokaan ja parisuhteeseen. Toki ehdin kuluttaan yhden vapaapäivistäni Kyläsaaressa Weekendin talkoiden merkeissä eli nyt on aidat ja banderollit suorassa ja valmiina ensi viikonloppua varten.

Perjantaina testattiin vietnamilainen ravintola Lie Mi, joka sijaitsee Siltasella Kalliossa. Suosittelen kovasti jos olette vaikka iltapäivällä liikenteessä, sillä heillä tarjoillaan late lunch klo 14-18 ja 11 eurolla saa vatsansa loistavasti täyteen. Mun tilaama Hanoi fried rice with shrimp oli täyskymppi ja Mikan Pho noodle soup taas niin suuri annos, että osa jäi syömättä.

Loppuilta vietettiin Finnkinossa Avengersien sekä Shakerissä jälkkäridrinkkien parissa, joten oikein kivaa rentoutumista työviikon päätteeksi.


Lauantaina olin tosiaan päivän nauttimassa auringosta ja ruumiillisesta työstä, jonka jälkeen parkkeerasimme itsemme Mount Everestiin. Viime nepalilaisesta ateriasta oli jo hetki, joten olikin jo ikävä pangusfileitä sekä tuorejuustoa. Molemmilla kävi kuitenkin annoskateus niin suureksi, että annokset tuli syötyä melko hyvin tasan. 

Ruokailun jälkeen tarkoitus oli siirtyä Kallioon juhlimaan Blockeja, mutta väsymys voitti. Mä olin vaan aivan kuitti ja torkuinkin illan sohvalla, kunnes viimeinkin pääsimme yhteisymmärrykseen seuraavasta katsottavasta sarjasta. Kuka muu on katsellut True Detectiveä?


Ja ettei nälkää päässyt näkemään, oltiin eilen vielä lounaalla Thai Orhidissa Mikan porukoiden kanssa. Vinkki! Käykääpä hakemassa sieltä lounasta mukaan. Saa lukuisia eri kippoja keitoille, susheille, riisille, lihoille ja se mukaan lähtevän ruuan määrä on vain ihan älytön.

2 kommenttia :

  1. Ei saakeli mä en kestä tämmösii ruokapostauksia :'DD varsinki ku nälkä. Ihanan näköstä safkaa ja oliks kiva Weekendin talkoissa?? :D Ja weekendissä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää ruokapostaukset aiheuttaa itsellekin välillä pelkkää kuolaamista ja ruokahaaveilua :D

      Weekendit oli kaikin puolin jees! Talkoissa oli kiva päästä tekeen pitkästä aikaa oikeesti fyysistä työtä ja festarit oli loppujen lopuksi kivat :D Alkuun teki kyllä mieli vain itkeä kun kaikki negatiiviset asiat (kaikki ne jonot ja vesipiste-ongelmat) lyötiin vasten kasvoja, mutta äkkiä nekin unohtui kun pääsi lavan eteen ja kuunteleen niitä pitkään odotettuja artisteja.

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan