16. kesäkuuta 2015

SUMMER BOAT PARTY


toppi Seppälä | pusero kirppis | shortsit H&M / kirppis| conssit kirppis | lasit ebay

Perjantaina sidottiin tanssitossut jalkaan ja hypättiin bilepaattiin, jossa järjestettiin Eclipsen kesäristeily. Esiintymässä oli kotimaisten tuttujen lisäksi Mark Dekoda, joten mäkin uhmasin kevyttä laivainhoani. Viime kesänä tuli osallistuttua useammallekin tämänlaiselle risteilylle, mutta joka illan päätteeksi olisin voinu vain kääntää peukun alas fiilistä kysyttäessä.

Tällä kertaa homma toimi ja tuli juhlittua oikein positiivisin fiiliksin. Väkeä oli sopivan vähän eli jokaiselle löytyi oma tila niin pöydistä kuin tanssilattialta ja lämpölamput lämmittivät mukavasti seilatessamme ulapalla minimalin pauhatessa. Vähän olisi ehkä kuitenkin kaivannut omia läheisempiä kavereita mukaan, sillä tässä kevään aikana on tullut käytyä vähän harvemmin ulkona ja aika usein on mennyt kavereiden kanssa ristiin. 

Tosin Mikaa parempaa tanssikaveria ei voi edes toivoa ja käytiinkin risteilyn jälkeen vielä Venuella tsekkaileen millainen Dekodan keikka siellä on. Paremmat fiilikset jäi kuitenkin risteilyn musiikkitarjonnasta ja kesäviboista eli vähän tekee mieli näyttää kavereille kieltä ja lällätellä, että olis kannattanut osallistua.


4 kommenttia :

  1. Mark Dekoda on yks mun kaikkien aikojen suosikki dj:eistä! Harmittaa kun en päässyt sitä Venuelle kattomaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi Dekoda palaa aina venuelle! me ei oltu ees venuen keikkaa loppuun asti ku ei vaikuttanu niin hyvältä kuin risteilyllä vaik hyvähän se kyl noin yleisesti oli :)

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan