22. joulukuuta 2014

Joulutonttu

Crop top H&M | skater skirt H&M | kaulakoru Pieces / saatu | rannekorut H&M

Mä tosissani yritin perjantaina ottaa pitkästä aikaa asukuvia, mutta herranen aika mitä kuraa kamera oli täynnä. Kävin perjantaina ostamassa joulua varten vähän säädyllisemmän mittaisen hameen, joka koe-ajettiin Tivolin pikkujouluissa, jossa siis olin oikeesti ihmisen näköisenä pitkästä aikaa. Noh ikinä mulla ei aiemmin valokuvauslahjoja ole ollut eikä niitä näytä ilmestyneen, joten siksi taas "asukuvana" ig-kuva.
Joulukuu on kadonnut jonnekin ja muutenkin aika vaan vipeltää. Mun koulusuunnitelmat näyttää menevän uusiksi, joten pienellä pakokauhulla odotan miltä alkuvuosi tulee näyttään  ja mitä pitääkään keksiä. Muuten kuuluu vain hyvää ja vähän kutkuttelee kertoa tääläkin näistä elämän valopilkuista, mutta kaikki aikanaan.

Lähden huomenna taas perinteiselle joulureissulle ensin äidin hoiviin ja sieltä sisaruskatraan kera sukuloimaan, mutta koska Helsinki on edelleen ihku, kotiudun hyvin jo viikonlopuksi eli sitä pääsee heti teknoilemaan mikäli jouluvatsa sitä vaatii. Uudenvuodensuunntelmat ovat vähän auki, sillä hyperventiloin jo pelkästään ajatuksesta, että tunkisin itteni illalla baariin, mutta eiköhän jotkut kotibileet mut imase mukaansa. 

Toivottavasti jokaisella on luvassa valkoinen ja rauhan ja ruuan täytteinen joulu ja loma. Hyvää joulua ja valmistautukaa vuoteen 2015!



1. Vietänyt paljon aikaa ihanien ystävien kanssa. Tämä kuva viime perjantain etkoilta Jontun luota 
2. Viettänyt myös välillä aikaa muualla kuin baarissa eli oltiin viime lauantaina Mikan kanssa Porvoossa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan