3. kesäkuuta 2014

Valintakoepäivä

Huhhei nyt on yli kahdeksan tuntinen valintakoepäivä takana!

Instagramia seuranneet tietävät, että posti toi viime perjantaina Diakin sosionomin valintakoekutsut ja pakko kyllä sanoa, että se tuli aivan puskista. Joo, laitoin aikanaan haut menemään ja unohdin asian saman tien, sillä alavalinnat ja muut olivat varsin lyhyen harkinnan lopputuloksia ja olin varma, että kutsua on turha odottaa. Lisäjännitystä tähän toi myös se, että mun kutsuni oli pyörinyt Itellan jaloissa pitkin Malmia ja eksyi mun käsiini sitten juuri kun olin lähdössä kaupungille rilluttelemaan.

Tiedän kuitenkin ettei tänä vuonna opintojen ovet aukea ainakaan Diakiin, sillä mun valmistautuminen ja motivaatio eivät ole olleet riittävät. Halusin kuitenkin haastaa hieman itseäni ja otin osaa valintakokeisiin, jotka sisälsivät opettajien haastattelun sekä alakohtaisi oppimis-, työskentely- ja sosiaalisia valmiuksia arvioivia osoita ja tehtäviä. Eilisen väkersin hiki hatussa esseetä ja tuntui todella hyvältä saada opettajilta positiviista palautetta sujuvasta ja pohtivasta tekstistä, vaikka viime esseestä on jo vierähtänyt hetki. Pieniä jäätymisiä koettiin myös matikanlaskujen yhteydessä... Pitäisi vissiin kertailla edes kerran vuodessa.

Mutta niin, hukkaan päivä ei varmasti mennyt eli nyt olen viimeinkin kokenut elämäni ensimmäiset pääsykokeet ja kesällä tulee palautetta mm. psykologiantesteistä. Ja muutenkin avautumisia koulujutuista on luultavasti aikanaan luvassa, sillä mulla vähän virityksiä siellä täällä ja saa nähdä syksyllä mihin penkkiin sitä istuu. Vai istuuko mihinkään kun tää mieli muuttuu jatkuvasti.

Nyt edessä on pienet päiväunet ja illalla Manalaan syömään. Ollaan Mikan kanssa puhuttu etanoista varmaan vuosi ja nyt mä viimeinkin pääsen maistaan. Ja katotaan uskaltaisiko viimeinkin tilata myös jotain lihaa, mutta palaan aiheeseen mikäli ilta on kaiken tän odotuksen arvoinen.

 
Saa heittää kommenttia omista koulutilanteista:
Juhlittiinko valmistujaisia/lakkijaisia ja onko pääsykokeita tiedossa?

2 kommenttia :

  1. Mulla oli oikiksen pääsykokeet, jotka oli kohtuullisen helpot, mutta jännitin niin paljon, etten saanut ajatuksiani paperille, joten tänä vuonna ei mennä sisään :( heti kun pääsin sielt salist ulos, mun päähän tulvi vastauksiin lisäyksiä ja sekös harmittaa. Ensi vuonna sitten uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa että harmittaa kun ilmeisesti sulle oikis on (ainakin nyt) se oikea suunta. Mä kuitenkin lohdutan itseäni ja sua, että kokemus tääkin ja luultavasti poistaa ainakin osan ensi vuoden jännityksestä ja silloin toivottavasti onnistaa ;) onnea kuitenkin!

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan