26. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014

Ikaalisissa Pukaralla meitä oli vastaanottamassa kanaset, jotka viikonlopun aikana pitivät huolen siitä, ettei me nukuttu pitkälle päivään ja tuhlattu siihen juhannustamme. Vaikka maalla oltiin, riitti meillä aktiviteettejä eli tuli paljuiltua, saunottua, heitettyä tikkaa, bilisteltyä, kuunneltua musiikkia, hakattua pleikkari ykkösen pelejä, juotua ja ennen kaikkea syötyä! En tajua miten olen viime vuonna vonut lähteä juhannuksen viettoon tyyliin kolmen viinipullon ja neljän nuudelipaketin kanssa, sillä tänä vuonna ruokaa oli aivan älyttömästi. Olo oli kuin onnellisella syöttöporsaalla niiden Mikan suunnittelemien aterioiden jälkeen.


Takana taas siis ihanaihana juhannus, joka muuten venyi pidennetystä viikonlopusta vielä entisestään. Laura ja Sampo kotiutuivat jo sunnuntaina, mutta me muut jäätiin extrapäiväksi, sillä mikäs tässä lomaillessa landen rauhassa. Mä koin itseasiassa melkein koko viikonlopun pieniä haikeuden hetkiä, sillä se maalla hengailua ystävien kanssa oli todella rentouttavaa ja kotiinpaluu oikeastaan jopa ahdisti hetkittäin. Nyt muutaman Helsingissä vietetyn päivän jälkeen on olo normalisoitunut ja pakko se oli eilen lähteä pyörähtään Helsingin yöelämässä. 

Kiitos kuitenkin koko juhannusseurueella sekä mun kissavahdille ja pitää taas vuoden ajan toivoa, että josko sitä taas vuoden kuluttua olisi yhtä hyvä juhannus edessä.

5 kommenttia :

  1. Onpa ihania tunnelmia, kyllä kesä on vaan niin kiva! Vielä kun vähän lämpenisi niin olisi aika täydellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesä vielä tulee tai ainakin luotto on kova! :)

      Poista
  2. onks lauralla kenties sisko/serkku jonka nimi alkaa T:llä? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tulit vastaan feississä ja katoin et sun sukunimi on ihan sairaan tuttu, ja huomasin et perhetutun kihlatulla on sama sukunimi :-D en nyt ala tähä mitää tarkemmin kirjottelee, mut hauska sattuma:) tosi paljon samaa näköö teissä, tosi kauniita ootte molemmat:)

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan