22. toukokuuta 2014

Päivä Ikeassa ja kirpparilla

Eilisen sadepäivä sattui sopivaan väliin, sillä tietenkin kärvensin nahkani auringossa eikä takaisin kallioille taida olla asiaa enää tällä viikolla. Mä olen myös viikkokaupalla lykännyt Ikeassa asiointia ja eihän tämä yksi kerta näköjään riitä, sillä taidan kaivata kantoapua. Tällä kertaa sain kuitenkin ostettua kaikenlaista pikkusälää ja ollaan muuten nyt askelta lähempänä kotipostausta, sillä nyt on mm. kengät saatu piiloon eteisen lattialta!


Ikea tuntui ehkä hieman pakolliselta pahalta, mutta kyllä kirpparireissu paransi pitkäksi venynyttä shoppailupäivää. Jossain blogissa törmäsin mainintaan Lanttilan perhekirpparista, joka sijaitsee tosiaan aivan Vantaan Ikean vieressä. Netissä oli myös vähän dissattu kirppistä ja sen vaatetarjontaa, joten lähden varsin skeptisenä "vain käymään ja vilkaseen". No se vilkaisu venyi yli kahden tunnin tonkimiseen! Kirppis oli aivan törkeen iso ja joo kyseessä on perhekirppis, joten siellä myydään  lastenvaatteita. Joka toinen pöytä oli kuitenkin täynnä naisten ja nuorten hyväkuntoisia vaatteita ja ainakin osassa oli hinnatkin kohdillaan.

Itsehän olin jälleen onneni kukkuloilla, sillä olen tietoisesti yrittänyt pitää kaikenlaista vaateshoppailutaukoa rahan ja säilytystilan loppumisen vuoksi. Tällä päätin katsella vain kesäkuteita, vaikka kerrankin olisi ollut ihania neuleita ja halpoja toppatakkeja, mutta niitä ehtii aina myöhemmin. Olen ylpeä itestäni, etten kerrankin kantanut kaikkea halpaa himaan vaan oikeasti käytin harkintaa. Saattaa kuitenkin olla, että teen uuden löytöretken Vantaalle lähiaikoina kun nyt tietää mitä odottaa...


 ostokset maksoivat yhteensä 10,50€
Niittivyö 1,50€


H&M uudet minishortsit 4€


Converset 2,50€


Osis hiuspuuteri 0,50€ | Lush kuivashampoo 2€

Mitä mieltä ostoksista ja moniko on käynyt Lanttilassa?
Jossei ole tuttu paikka niin suosittelen lämpimästi. Myös jos on tarve lastenvaatteille ☺

13 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Haha no välillä tekee hyvää tuhlata sinne aikaa ja rahaa :P Tullut vain ehkä turhankin tutuksi viime vuosina

      Poista
  2. Conssit noin halvalla :o näin kerran samanlaiset jotka oli ihan mutset ja ruohoset sekä muutenkin kulahtaneet ja niist pyydettiin 40 euroo :D tääl Turus tuntuu muutenkin, että tuotteet hinnoitellaan rahan kiilto silmissä ja tunnearvon mukaan. Ite taas laitan niin alhaset hinnat, että varmasti pääsen tavarasta eroon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli mun toinen conssilöytö sillä eräät löysin 3eurolla: http://somebody-help-me-breathe.blogspot.fi/2012/04/tennareiden-muodonmuutos.html

      Mutta joo mulla tuntuu välillä käyvän hyvä tuuri, mutta kyllä täälläkin on nähtävissä ettei se tavaroista eroon pääseminen ole kaikille se tärkein asia. Jos kyseessä on merkkivaate niin hintaa on usein heti enemmän vaikka kunto olisikin aivan kamala :D

      Poista
  3. Joo, asun ihan kävelymatkan päässä Lanttilasta ja siellä tulee nykyään käytyä tosi usein :) haha, mm. noita ekan kuvan ostoskorissa näkyviä piikkikenkiä pitelinkin viimeksi tänään kädessä! Ihania löytöjä, varsinkin conssit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siellä aina yhtä hyvin naisten vaatteita vai sattuiko nyt olemaan jokin erityisen hyvä päivä? :D Kengät olisi muuten ehdottomasti lähtenyt mukaan, mutta liian isot :((

      Poista
    2. Vaihtelee itseasiassa tosi paljon! Yhdessä välissä oli viikkoja putkeen, kun ei löytynyt yhtään mitään mut sitten toisella kerralla ostoskori on ihan täynnä kaikkea ihanaa :D mut sanoisin et kyllä yleensä löytää edes jotain haha!

      Poista
  4. Kiitos kun kävit äänestämässä! noi shortsit on tosi kivat! nyt tekee iteki mieli mennä kirppareille ja ikeaan :)

    VastaaPoista
  5. Lanttila on kyl ehkä parhaimpia kirppareita, mitä pk-seudulta löytyy. Ärsyttää vieläkin kun valtsu lopetettiin...-.- Mutta myös myynti mielessä suosittelen kyllä lanttilaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ikinä ehtiny käydä valtsus mutta yhä kuulee surkuttelua :D Tarvii vissiin käydä lanttilassa useammin sillä vaikutti paremmalta kuin pöytäparkki joka on kuitenki ollut mun vakkaripaikka pari vuotta :)

      Poista
  6. noi conssit näyttää feikeiltä koska tuo etuläpän kuvio on erilaine ku yleesä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on mahdollista varsinkin jos käytettynä ostaa :)

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan