31. toukokuuta 2013

Hyvästi Kamppi

Se olisi nyt siis aika hyvästellä asunto, jossain viihdyin kyllä hyvin siellä viettämäni 3 kuukautta, mutta en malta odottaa uutta kotia ja uutta kotiseutua. Kuitenkin elinympäristöstään luopuminen tekee aina vähän vaikeaa ja on haikeaa jättää kotiavaimet pakastimen päälle uutta asukasta varten ja painaa ovi lukkoon. Helpompaa tästä muutosta tekee kuitenkin se, että vain muutama kuukausi sitten kävin saman rumban läpi ja hävitin kaiken turhan omaisuuden, joten nyt on ollut helppoa tyhjentää vaatekaapin sisältö vain jätesäkkeihin ja heittää mun vähäiset astiat kuin lennossa pahvilaatikkoon.


Kun en täältä kerran mitään asuntopostausta ikinä saanut aikaiseksi, on tässä postauksessa muutama kuva ja lupaan kirjoitella kaikkea kivaa uudesta kodista ja uusista hankinnoista, joita kaikin näkyminen on luvassahyvin paljon, sillä meillä molemmilla on jäätävä sisustusinnostus, joka puhkesi totaalisesti kun saimme asunnon. 

Jotenkin haluaisi avautua ja jaaritella, mutta mä vaan olen oikeasti ollut viime päivät ja liki viikot aivan sanaton. Kaikki kehut kuulostaa liian latteilta ja oman elämän jatkuva ylistys itsekkäältä ja se tulvii jo varmaan jokaisen korvista. Mä olen kuitenkin vain niin onnellinen kokoajan, ettei siitä pysty edes puhumaan, vaikka haluaisi jakaa jokaiselle palan siitä, jotta jokainen pääsisi edes hetkeksi kokemaan nää mun fiilikset.

Onneks osaan muistuttaa itseäni, ettei se onni ikuisesti kestä ja siksi tästä pitää nyt nauttia.

8 kommenttia :

  1. Ohho, miten oot saanu aikoinaan kämpän noin hyvältä paikalta? mitään vinkkejä asunnon ettimiseen, pitäis nimittäin löytää syksystä asunto ja oon ihan ulalla kun en asu Helsingissä haha !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityinen vuokranantaja vuokrasi oikotiellä asuntoaan ja olin ilmeisesti ensimmäisiä joka otti yhteyttä ja kävi katsomassa :)

      Mutta suosittelen kyttäämään asuntoja päivittäin ja ottamaan heti yhteyttä vuokraajaan!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. kieltämättä astetta ahtaamman näkönen suihkutila ;D

      Poista
    2. Itse tykkäsin seistä pöntön päällä ja tietty tossa suihkuverhon vieressäkin pystyi mut mä vihaan sitä et verho tarttu ihoon :D

      Usein keskustan pienissä asunnoissa on jäätävän pienet suihkut tai ei niitä ollenkaan joten tyydyintähän loistavasti :D

      Poista
    3. kaveril oli kans jossai jyväskyläs vastaava kävin kerran suihkus ni en ikin vois ottaa tommost kämppää :D

      ja joo suihkuverho ei kuulu liimautua kehoo kiinni

      Poista
  3. Onpas pieni tila käydä suihkussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta mutta aivan tavallinen pienessä ja vanhassa asunnossa keskustassa :P

      Poista

Jätä ruusu tai risu, toive tai idea. Kaikki luetaan ja huomioidaan