31. maaliskuuta 2012

Sohvan kotiutus

Me saatiin viimeinkin sohva tänne uuteen kämppään! 

Mulla meinas jo niin palaa käpy kun ikinä ei saanut sohvaa roudattua kun ei ollut pakua lainattavissa, joten oon odottanut tätä hetkeä pitkään. Olisin halunnut valkoisen sohvan, mutta täytyy myöntää, että tykkään kyllä kovasti tästäkin ja onhan tää mukava ♥


30. maaliskuuta 2012

Hiuksiin hopeaa

Tilasin Sokoksen 3+1 -päiviltä Four Reasonsin hopeatuotteita, jotka minun on pitänyt hankkia jo pidemmän aikaa, mutta laiskuuttani en ole jaksanut lähteä niitä Sokokselta tai muualta metsästämään. Nyt sain ne mukavasti ilman postikuluja, ~8€ kappalehintaan, lähipostiin toimitettuna ja nyt ei muuta kuin kokeilemaan! Onko teillä kokemuksia kyseisistä tuotteista vai suosittelisitteko muita hopeatuotteita viileän sävyn tavoittelijalle?

Four Reasons Silver shampoo ja Silver mist + joku kylkiäinen

29. maaliskuuta 2012

Testiä

Mulla on hieman ollut ongelmia tän Bloggerin uuden käyttöliittymän kanssa, mm. asetukset eivät tallennu ja tästä syystä mulla on ilmeisesti ollut kokoajan sanavahvistus kommentoidessa?

Nyt olen vaihtanut takaisin vanhaan käyttöliittymään ja olisin iloinen jos jaksaisitte kommentoida, että onko se sanavahvistus viimeinkin kadonnut!?

28. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen kirppiskierros Helsingissä

 pusero h&m | housut gt | korvis arvonnasta voitettu
+ smileyn esittely kun viimeinkin korun vaihto onnistui

Pääsin eilen viimeinkin tutustumaan hieman Helsingin kirpparitarjontaan ja täytyy myöntää, että ensin mut valtas kauhee masennus kun vaatteiden taso näytti paljon huonommalta kuin mihin oli Tampereella tottunut. No pettymys vaihtui kuitenkin pian riemunkiljahduksiin ja vaatekasojen pengontaan, sillä vaikka hinnat olivatkin hieman totuttua korkeempia, tein loistavia löytöjä! Valitettavasti osan ihanuuksista jouduin jättään kirppikselle, sillä mun käteiskassa oli hieman rajallinen, mutta tiedän ainakin tulevaisuuden varalle, että käteistä pitää varata mukaan tarpeeksi!

Poikkesin myös Glitterissä katsastamaan -75% tarjoukset ja tälläisen löysin hintaan ~5€:


Mutta nyt niihin löytöihin, jotka maksoivat yhteensä noin 20€. Kuten jo mainitsin, niin osa oli hieman kalliimpia kuin mitä ennen olisin kirpparilta ostanut, mutta niiden ostamiselle oli hyvä syy eikä kaduta vaikka tavallista kalliimpia 'kirppari-vaatteita' olivatkin.

 Prinsessa-peili, jollaista olen etsinyt, sillä mun meikkauspeili on jo kovia kokenut. 
Plussaa muuten, että tää on oikeasti iso ja tarkka peili. 
Hinta 5€

Superihana pitsimekko, joka huutaa kesää ja kuivua asfaltteja! 
Teki mieli itkeä kun vedin tän päälle, sillä istuu niin täydellisesti ja on niin mukava. 
En miettinyt hetkeäkään, että ostanko vai en, vaikka hintaa oli 10€

 Nahkaiset ballerinat täyttävät sopivasti kesätossukiintiön
Hinta 2€

Todella hyväkuntoiset tennarit kaipaavat kylpyä ja se jälkeen kuivaa asfaltti. 
Hypin onnesta (ainakin mielessäni) kun bongasin nämä.
Hinta 3€

Voisin siis jälleen kerran todeta, että kirpparit kannattaa ja rakastan niitä ylikaiken ♥ 
Suosittelen tsekkaamaan Malmin Pöytäparkin ja mun mukaan saa lähteä kirppistelemään kunhan vain ei satu olemaan samaa kokoa mun kanssa, jolloin saattaisimme joutua taistelemaan halvoista löydöistä  (noei...)

26. maaliskuuta 2012

Jotain uutta

Jotkut ovat saattaneet huomata, että en ole pitkään aikaan esitellyt mitään ostoksia. No se johtuu aivan siitä, että olen ollut säästölinjalla ja keskittynyt enemmänkin siihen vaatehuoneen tyhjennykseen  kuin täyttöön. Olen myös sijoittanut viime aikoina rahani mieluummin huonekaluihin ja sisustamiseen, sillä viimeinkin on mahdollisuus tehdä kodista oman näköinen. Reippailin kuitenkin tänään hieman ja päädyin Malmin Novaan kiertelemään silmissäni kuva pinkeistä housuista.

Iskin jo viime viikolla silmäni Kappahlin pinkkeihin housuihin, joista ei silloin ollut kokoja ja tänään niitä oli vielä vähemmän, mutta onneksi lastenosasto pelasti... -jälleen. Mä oon aika nirso housujen suhteen, sillä harvat housut istuvat täydellisesti ja erityisesti farkkujen kanssa on ongelmia ja tietysti sekin vielä, että mä melkein inhoan farkkujen epämukavuutta. Tavoitteena oli siis saada istuvat housut ja lastenosastolta löysin sellaiset, mutta niistäkin olisin kaivannut yhtä kokoa pienempää, sillä en halua housujen löystyvän ekassa käytössä. Pienempää kokoa ei kuitenkaan ollut eikä ollut tulossa, joten otin nyt nämä kotiin ja harkitsen vielä.

 Hinta ~16€, mutta liityin klubiin ja sain -25% alennusta

Pinkeistä housuista se kevät alkaa ja iloisena ostoksestani kävin penkomassa myös Lindexin alehyllyjä, joista löytyi myös kaikkea mukavaa. Löysin söpöt vaaleanpunaiset farkut, mutta ne jäivät kakkosiksi mun pöksyille, joten tankoon jäi, mutta alehyllyssä oli kiva karvajuttu (?!?) sekä kaunis yksinkertainen kaulakoru, jotka löysivät tiensä mun mukaan. Mietin pitkään tuon karvakauluksen kohdalla, sillä onhan kohta jo kevät ja kesä, mutta se oli vaan niin ihana ja näytti hyvältä ja tuota kaulakorua tuskin tarvitsee selitellä?
Hinta ~22€, mutta oli -70% alennuksessa
Hinta ~8€, oli myös -70% alennuksessa

23. maaliskuuta 2012

Uudet hiukset

Tilasin 12.3. Ebaysta vaaleat clip-on pidennykset, jotka ovat siis luottomyyjältäni Fashion You Choose:sta. Ompelupidennyksiin tilasin samaiselta myyjältä laadukasta hiusnauhaa ja kuten näkyy niin myyjän hinnatkin ovat varsin edulliset. Mutta palatakseni näihin uusiin hiuksiin... 


Sävy #18/613 Blonde Mix
pituus 18" 
paino 90gr

Valitsin sävyn umpimähkään ja onneksi hiukset olivat IRL todella kauniin sävyiset, harmi vain, että omat hiukset ovat (kuten arvelinkin) liian keltaiset ja niska liian tumma, mutta mulla on onneksi edessä kampaaja jos nyt en saa omin neuvoin näitä omia hiuksia hyvän sävyisiksi. Oon kyllä niin rakastunut näihin kun nää on niin luonnolliset ♥

Pitkästä aikaa valitsin myös hieman lyhyempää hiusta, eli tällä erää tää 18 tuumaa saa riittää ja tietystihän tää on paljon luonnollisempi kuin aiemmat 20" ja 22" hiukset. Ja mitä tuohon painoon tulee, yllätyin ihan, että miten hyvin nää riitti näihin mun hiuksiin, sillä aiemmin olen saattanut tarvita lähemmäs 120g ja nyt oli huomattavasti vähemmän. Saatan tilata myöhemmin toisen paketin, että voi tarvittaessa laittaa enemmänkin hiuksia päähän, mutta kyllä tällä nykyiselläkin määrällä saa varsin luonnolliset hiukset.

Ja alla kuvia, joissa pidennykset on isketty päähän ilman sen kummempia suoristeluja tai harjailuja, mutta sävyero on toivon mukaan havaittavissa ja muutenkin halusin vain jakaa mun hiusfiilistelyt ☺


22. maaliskuuta 2012

Ihmisten ilmoilla

Tänään oli kenties mun koko viikon kohokohta kun kerrankin oli syytä meikata ja näyttää ihmiseltä. Kävin Vantaalla moikkaamassa Minkaa vaatteiden kaupittelun merkeissä ja toivottavasti nähdään uudestaan paremmalla ajalla kun nyt oli aikaa vain pikaiselle jutustelulle. Oli kyllä mukavaa nähdä pitkästä aikaa jotain muitakin ihmisiä kuin vain poikaystävää ja naapurin mummoja.

Tarkoitus olisi käväistä vielä iltakävelyllä tuonne postin suuntaan, meinaan siellä mua odottaa ebayn paketti, joka sisältää hiuksia! Oon kamalan malttamaton ja samaan aikaan pelottaa, että ne pidennykset on aiiiivan liian vaaleat mulle, sillä mun hiusten latvat ovat yhä liian tummat/keltaiset, vaikka oon tapellut niiden kanssa. Lupaan laittaa kuvaa pidennyksistä jos ne ovat kelvolliset, mutta veikkaan vähän, että niitä(kin) tarvitsee käsitellä ennen julkista esiintymistä, mutta samalla tulee sitten operoitua myös oma tukka.

pusero seppälä | housut seppälä | farkkutakki kirppis | huivi kirppis

20. maaliskuuta 2012

Jaa mikä arki?


Viikonloppu meni nopsaa ja jälleen tekemättä mitään ihmeellistä. Leffaan en päässyt, mutta hyvää kiinalaista ja hyviä leffoja sain sentään katsella kotona ja kohokohtana oli se, että poikaystävä suostui jälleen lähtemään seuraksi kaupoille! Sehän vihaa siis ylikaiken vaatekauppoja, ostoskeskuksia, supermarketteja... Toisin sanoen kaikkia paikkoja, joissa on tavaraa ja ihmisiä, mutta kai se oli niin hyvällä tuulella kerrankin, että päästiin vähän ostoksille. Viime päivät on mennyt myös mukavasti ulkoillessa, sillä toi ihana aurinkoinen sää houkuttelee ulos ja parasta on etten tarvitse enää tumppuja vaikka oon kauhee vilukissa!

 neule kirppis | mekko h&m/kirppis | sukkikset h&m
pusero seppälä | farkut asos/ebay
 t-paita seppälä | housut gt/kippis

Ja mitä tähän arkeen paluuseen tulee niin... No tuntuu siltä kuin olisi yhä viikonloppu, sillä mulla ei ole koulua ja työssäoppiminen alkaa vasta hieman myöhemmin, niin tässä vaan ollaan ja hengaillaan ja nautitaan tosta auringonpaisteesta. Itseasiassa tulin juuri äsken ulkoa ja tarkoitus olisi illalla vielä käppäillä Malmille kauppaan jos vain saan tuon poikaystävän irtaantumaan pleikastaan...

Ainiin ihmiset rakkaat! Neuvokaa millä ihmeellä saan lävistyksen pallolukon auki? Se ei hievahdakaan ja lopputuloksena on vaan kyyneleitä ja verta.

17. maaliskuuta 2012

Sitä parasta lomailua

Mies lähti serkkunsa kanssa salille ja saunomaan, joten mä jäin kisun kanssa kotivahdiksi ja kyllähän tää tuntuu vaihteeksi tosi mukavalta olla vaan rauhassa ja puuhailla omia juttuja. Parasta aikaa väsään ääääääärettömän hyviä porkkanasämpylöitä ja seuraavana projektina on pidennysten värjääminen.


Ottakaa tekin iisisti, sillä tällänen tuntuu ihan lomailulta ☺

16. maaliskuuta 2012

asuja

Alkuviikon ahdistus on alkanut väistyä, sillä isommat ongelmat työharjoittelun suhteen ovat ratkenneet ja viimeinkin on löytynyt aikaa ja innostusta sekä vaatteille että tälle kodille. 

Päästiin viimeinkin käymään Ikeassa, jonnehan on siis ihan huiman pitkä matka (vaivaiset 6 kilometriä), mutta tällä kertaa se oli poikaystävä, joka aivan oma-aloitteisesti innostui lähtemään ja sehän se siellä Ikeassa lappo ostoskärryihin kaiken maailman laatikoita ja muita romuja. Tarkoitus oli lähteä metsästämään lamppua, sillä mä en kelpuuttanut enää meidän vanhaa keittiönlamppua tähän asuntoon, mutta yllättäen mukaan lähti muutakin, enemmän tai vähemmän tarpeellista..


Mä olen muutenkin heittänyt kamalan kasan tavaraa meneen muuton myötä, sillä haluan sisustaa tämän asunnon omilla tavaroilla ja hankkia yhteensopivia juttuja, sillä viime asunto oli yks iso sekamelska kun kaikki huonekalut ja esineet oli saatu lahjoituksena. Plussaa on myös se, että tää asunto on niin pieni, ettei tänne mahdu edes paljoo roinaa! Kunhan saan tänne sopivan sohvan, hyllyn ja tekstiilit, niin enköhän mä viimeinkin saa julkaisukelvollisia kuvia tännekin päin.

Mutta nyt niihin tämän viikon asuihin, joista oli muuten vaikea saada kuvia, sillä eihän täällä ole mitään hyvää paikkaa kuvata asuja kun aina taustalla on jotain pahvilaatikoita tai muuta romua. Tongin vähän vaatekasoja ja yritin käyttää niitä vaatteita, joita en vähään aikaan kokeillut, sillä piti kartottaa mitkä jää itselle ja mitkä vaatteet menee myyntiin.
Nyt tuntuu kyllä siltä, että pitäisi pitkästä aikaa päästä tekemään jotain kivaa näin viikonloppuna, sillä mä tajusin just, että oon viimeksi synttäreilläni, eli kuukausi sitten, ollut jossain ihmisten ilmoilla ja muuten vaan tylsistynyt kotona tekemättä yhtään mitään järkevää. Pitääkin vihjata poikaystävälle, että haluiskohan se viedä mut vaikka leffaan....

Hyvää viikonloppua teille kaikille ♥

15. maaliskuuta 2012

Saa viedä parhaat päältä

Oli toiveena, että vilauttaisin täällä joitain vaatteita ennen huuto.nettiin lykkäämistä ja koitin nyt tehdä jonkinlaisia kollaaseja sinne päätyvistä vaatteista. Kaikkia en yksinkertaisesti jaksa täällä näyttää, mutta ainakin osa on mahdollista ostaa nyt etukäteen jos vaan kiinnostaa. Eli tarjousta voi laittaa kommenttiboksiin tai suoraan sähköpostiin panic-@hotmail.com

14. maaliskuuta 2012

Vaalennusoperaatio part. miljoona

Mulla on vuosi 2012 lähtenyt aika vauhdikkaasti käytiin ainakin hiusvärien osalta, sillä vuoden vaihteeseen mennessä vaalensin hiukseni vaaleanruskeiksi ja sävyn hankalan ylläpidon sekä kokeilun halun vuoksi päädyin värjäämään hiukseni punaisiksi. Väri oli jumalainen ja tunsin itseni kotoisaksi punapäänä, mutta sen värin ylläpito vasta hankalaa olikin ja kyllästyin viikottaiseen värjäämiseen. Yllättäen musta hiusväri alkoi jälleen kiinnostaa, mutta koska olin jo vaivalla vaalentanut, päätin jatkaa samaa linjaa, etten vaan sorru siihen mustaan hiusväripurkkiin.

Hiusten vaalentaminen saattoi myös siihen, että halusin muuton myötä aloittaa puhtaalta pöydältä ja halusin olla ainakin ulkonäöllisesti se Carita, joka olin sillon yläasteen aikoihin. Olen siis ennenkin vaalentanut hiuksia USEIN, mutta aina raidottamalla ja maltillisesti, mutta nyt halusin vaaleat hiukset heti. 

Viikon aikana iskin päähäni kaksi värinpoistoa, joilla sain punaisuuden ihan kivasti irtoamaan. Haperoksihan mun hiusten latvat menivät, mutta syy purkkaantumiseen oli todennäköisesti se, että en ole leikannut hiuksiani pariin vuoteen eli latvat olivat aivan kuivat ja huonot. Pitäisi joskus tässä päästä kampaajalle leikkauttamaan nää haivenet, eli nyt saa suositella edullista, mutta hyvää kampaajaa pääkaupunkiseudulta!?


Hiusten kuivuuden vuoksi, olen tähän asti vältellyt hopeashampoota, mutta koska haluaisin päästä eroon lopustakin keltaisuudesta, pitäisi varmaan ottaa tehokkaammat aseet käyttöön. Mulla on tällä hetkellä käytössä Dependin hoitoaine, joka taittaa kevyesti keltaisuutta ja tekee hiuksista kivan pehmeät sekä kaksi Colormaskia, joista Caramel oli hutiostos. Mun oli tarkoitus sävyttää sillä niskaa tummemaksi, mutta oranssiksihan se veti (yllä olevien kollaasien ekat kuvat), mutta onneksi Vanilla on kiva viileä beige.

Alimpana vielä kuva mun hiuksista juuri tällä hetkellä, eli poikaystävältä jäi yli tuhkanvaaleaa hiusväriä ja ajattelin sillä taittaa värän mun niskan oranssisuutta, mutta vaaleanruskea tuo on eikä mikään tuhkanvaalea... Ainakaan mikään kaunis sellainen, mutta enköhän mä sen kanssa pysty elämään kunnes keksin minkä sävyn mä tähän päähän lykkään. Pitäisi varmaan turvautua kovasti kehuttuihin vaahtosävytteisiin?


13. maaliskuuta 2012

Vaatekaapin tyhjennys

Oon tässä muuton ohessa tonkinut vaatesäkkejä ja yrittänyt karsia sivuun niitä vaatteita, joita käytän oikeesti ehkä kerran vuodessa ja tarkoituksena olisi laittaa huuto.nettiin myyntiin. Olen vähän kahden vaiheilla, että pitäisikö vaatteista koota paketteja vai laittaa yksittäin myyntiin.

Molemmissa on omat puolensa, sillä vaatepaketeissa on usein myös niitä vaatteita, joista ei ite tykkää, mutta paketin myyminen olisi mulle helpompaa ja pääsisin isosta tavarasatsista kerralla eroon. Yksittäisten kohteiden myynti taas on toimivaa, mutta vihaan jatkuvaa postittelua ja kokoajan saa muistella, että veinköhän mä jo sen ja sen paketin postiin. Olen kuitenkin päätänyt laittaa kohteeni myyntiin edulliseen lähtöhintaan, sillä on mun vain tarkoitus päästä eroon tavaroista, jotta saisin ensimmäisten kertaa 10 vuoteen vaatekaappioven kiinni!

No tähän mennessä olen tosiaan saanut kuvattua ehkä 1/4 kohteista ja isoin urakka, eli ne tavalliset vaatteet, on vasta edessä. Kannattaa siis lähipäivinä poiketa tuolla huuto.netin puolella.
Tässä kuitenkin pieni kollaasi esimakuna heivattavista tavaroista:


12. maaliskuuta 2012

nukkumaanmenoaika

Jos negailu ja avautuminen eivät kiinnosta, kannattaa skipata kaksi ensimmäistä kappaletta.

Viimeaikaisten tapahtumien ja muutosten vuoksi mulla on kaikki asiat aivan sekaisin ja viime päivät ovat menneet niiden järjestykseen laittamisessa. Ennen muuttoa kuvittelin saavani viimeinkin nukkua kunnolliset yöunet kunhan muuttolaatikot on vain saatu purettua, kuvittelin aloittavani heti kesäkuntoon 2012-projektin kunhan saan urheiluvaatteet muuttolaatikosta, kuvittelin pääsevät valitsemaan verhoja ja sisustusesineitä kunhan saan kaiken paikoilleen... 

No mikään noista kuvitelmista ei ole vielä toteutunut, sillä mulla on aivan järjetön stressi ja säätö koulu- ja työssäoppimisasioissa ja siinä sivussa sitten yritän järjestellä kesätyöpaikkaa ja edes niitä pakollisia huonekaluja tänne asuntoon. Ainiin ja mun pitäisi tässä ohessa päättää mikä musta tulee isona ja tehdä se helvetin yhteishakukin.Välillä iskee niin järjetön ahdistus, että tekisi mieli jäädä peiton alle itkemään, mutta pakko se on käyttäytyä kuin aikuinen ja lähteä sinne työhaastatteluun tai postiin viemään sitä kirjekuorikasaa. 

Yritän kuitenkin luottaa siihen, että kaikki asiat järjestyvät omalla painollaan ja saan tän homman kasaan ennen kuin se leviää loppuakin ja sitten pääsen normaaliin arkirytmiin. Ja jotten tämä olisi yhtä negatiivista vuodatusta, on mulla muutama asu-kuva jaettavana ja hiuspostaus vaalennusoperaatiostani vireillä. Myös sisustushaaveiluista saattaa kehittyä jonkinlaisia postauksia ja lopulta asuntoesittely!

pusero kirppis/h&m farkut asos neule kirppis/gt


Nyt hipsin sänkyyn ja yritän saada unen päästä kiinni, sillä huomenna on taas kiireitä ☺

7. maaliskuuta 2012

Anoppilassa

Vaikka oma koti onkin kiva, tulin loppuviikoksi tänne anoppilaan kun tällä viikolla olisi viimeisiä koulupäiviä ja Helsingistä Kangasalle olisi turhan pitkä koulumatka. On se mukava olla anopin hoivissa kun on herkkuruuat valmiina ja juttuseuraa! Olin hieman vahingoniloinen kun mies syö kotona pahaa einesruokaa ja mulla oli kunnon kotiruokaa...

Olin tosiaan tänään koulussa muutaman tunnin yöunilla (poikaystävä toi mut anoppilaan aamulla 05.00 ennen töihin menoaan) ja drinkkikurssilla oli hieman levoton meininki. Kaikesta huolimatta saimme koottua 10 erilaista juomasekoitusta drinkkilistallemme ja saatan ensi viikolla vilauttaa sitä hieman tännekin, niin pääsette tekin tekemään superhyviä juomia.

Huominen ja perjantai meneekin sitten ahertaessa, sillä huomenna pitäisi remonttikurssilla väsätä kosteussulkuja ja paree mennä hyvin, sillä siellä on ammattilainen tarkkailemassa. Perjantain haasteena on järjestyksenvalvojakurssin koe eli huomenna pitäisi lukea ja sisäistää noin sata sivuinen kansio, joka tosiaan on yli puolillaan lakitekstiä ja muuta yhtä vaikeasti ymmärrettävää asiaa.

Nyt loppuun päivän (laadukas) asu sekä kuvia ihanasta anoppilasta

 takki ichi/kippis kaulahuivi seppälä aurinkolasit gt jakku seppälä mekko h&m/siskolta sukkikset h&m

Sekä Rölli ♥