19. joulukuuta 2011

Espanja 2011 vol. 3 kuvina

Eikkäs kaikki tarpeellinen on kerrottu, joten enää jäljellä on kuvat, joista on koko reissusta reilusti yli tuhat, mutta tässä vain murto-osa :)




Siinä siis kokonaisuudessaan espanjan matkani! Toivottavasti tietokoneenne ei räjähtäneet tästä kuvien määrästä...

16. joulukuuta 2011

Espanja 2011 vol.2

Edellinen osa kertoi lähinnä mistä oli kyse, eli miksi ja miten pääsimme reissuun ja tämä osa taas kertoo itse lomasta ja meidän ohjelmasta.

Jokainen pari siis suunnitteli yhdelle päivälle ohjelman ja toimi sen päivän ajan oppaana. Mä ja Julia (se blondi jonka kuvia tääläkin vilahtelee) oltiin vastuussa tiistain ohjelmasta, eli hieman oli paineita, sillä päivämme oli ensimmäinen...

Maanantai
Saavumme joskus iltapäivällä Espanjaan Malagaan ja hankkiudumme julkisilla huvilallemme Mijasiin. Huonejaossa ja tavaroiden purkamisessa menee aikaa, mutta illalla kävelemme ihan jäätävän jyrkän mäen ylös Mijasin keskustaan, jotta saamme tehtyä aamupalaostokset 'läheisellä' huolttiksella ja pääsemme ravintolaan syömään.
Ravintolan jälkeen meidän piti palata heti huvilalle, mutta osa porukasta halusi hiemn tutustua espanjalaiseen yöelämään, joten tuli siinä kierrettyä niin sporttibaarit kuin muutkin ennen kuin päästiin nukkumaan. Taino... Mä taisin olla yksi niistä harvoista, jotka meni nukkumaan, sillä suurin osa hieman juhli Espanjaan saapumista.


Tiistai
Nauroin paskasta naurua kun ite heräsin hyvin levänneenä ja muut raahautu krapulassa aamupalapöytään.
Tuona päivä mä siis olin oppaana ja meidän ohjelma oli hyyyyvin rento elikkäs:
  • Kevyt kaupunki-kierros
  • Biitsiä ja shoppailua
  • Bioparc eli sairaan siisti eläintarha
  • Feria eli vielä siistimmät markkinat/festivaalit 

Täytyy myöntää et vaikka päivä ei menny ihan putkeen (yks luokkalainen ryöstettiin, aikataulut petti, pari luokkalaista teki katoamistempun..), niin olin ihan älyttömän tyytyväinen, sillä eläintarha oli vähän jotain muuta kuin joku hikinen Korkeasaari ja Feria oli jotain ihan käsittämättömän upeeta.


Keskiviikko
Teimme retken Rondaan, eli seikkaltiin pitkä matka täpötäydessä bussissa vuorille ja voin kertoo, että oli melko jännät paikat jossain kohtaa kun ajellaan kapeeta vuoristotietä ja suoraan vieressä avautuu huima pudotus ja maisemat jopa Afrikkaan asti (jep sieltä näki oikeasti afrikan). Rondassa meillä on myös melko rentoa, eli katseltiin maisemia, nautittiin auringosta, syötiin hyvää ruokaa ja shoppailtiin.
Illalla oli grillibileet ja mä löysin uuden rakkauden: espanjalaiset halvat viinit <3

 Aivan vasemmalla kaukana näkyvät vuoret ovat Afrikkaa

Torstai
Suuntana oli Benalmaneda, eli kävimme ihan uskomattoman kokoisella pihakirpputorilla, josta teki paljon ihania ja todella edullisia löytyjä, Sealifessä katselemassa kaloja ja muita önnimönnejä, menimme cable carilla vuorelle, josta avautui komeet maisemat koko Aurinkorannikolla ja siellä oli törkeen hyvä ottaa aurinkoa.
Päivän päätteeksi saimme kölliä hieman biitsillä ja maistella virkistysjuomia.


Perjantai
Kaupunkina oli Malaga, joten tuskin tarvitsee edes kertoa, että luvassa oli biitsiä ja shoppailua! Toki kävimme myös Alcazaban linnoituksella, mutta siinä kuumuudessa ei linnat ja kukkaset kovin paljon kiinnostaneet. Päivän järjestäjinä oli muutama poika, joten kukaan tuskin yllättyy, että meidän oli tarkoitus syödä El Pimpi- nimisessä ravintolassa... Me tyttöjen kanssa keskityttiin kuitenkin olennaiseen eli shoppailuun, italialaisiin jäätelöihin ja viineihin.


Lauantai
Suuntasimme Marbellaan ja kierreltyämme vanhassa kaupungissa, oli suuntana jälleen ostoskatu sekä rantakadun ravintolat, joista oli lyhyt matka (2metriä) rannalla käristämään itseään.
Jälleen kerran osa porukasta halusi käyttää hyväkseen espanjan halpaa hintatasoa alkoholin suhteen, mutta mä keskityin rusketukseen. Kotiuduttuamme illalla, oli tarkoistus lähteä vielä Fuengirolaan katsastamaan oikeaa yöelämää, mutta mukavuudenhalu vei voiton eli jäimme huvilalle viettämään allasbileitä.


Sunnuntai
Krapulainen jengi lähti tutustumaan Mijasiin paremmin, eli ylös vuorelle vaan ja maisemia ihailemaan!
Olisimme käyneet jossain kirkossa vielä korkeammalla vuorella, mutta väsyneen porukan päätöksestä, jäi kiertelyt vanhaan kaupunkiin ja takaisin huvilalle kävelyyn (eli se jäätävän kokoinen mäki jälleen alas).
Viimeinen ilta talossa, eli siivousta ja rikkoutuneiden huonekalujen/esineiden korjausta sekä pakkaamista.
Ilmoilla oli pientä kriisiä, sillä meidän matkalaukkujen painorajana oli 15kg ja jostain kumman syystä shoppaillut vaatteet ja viinakset tuntuivat ylittävän tuon painorajan melko tuntuvasti.

 Sänky meni rikki
Maanantai
Herätys klo 00.30, aamupala, klo 01.30 taksilla Malagan lentokentälle, jossa oli aikaa nukkua kylmällä lattialla noin tunnin ajan ennen lentoa.
Kello 12.00 Pirkkalan lentokentällä ja sieltä kotiin nukkumaan ja viettämään syyslomaa <3



Jälleen saa heitellä kysymyksiä jos tulee mieleen :) Viimeisessä osassa ulee sekalainen kokoelma kuvia!

19. marraskuuta 2011

Espanja 2011 vol. 1

Me tosiaan oltiin luokan kanssa 10.10-17.10 Espanjassa Aurinkorannikolla opintomatkalla.Ideahan lähti siitä, että koulutuskonserni myönsi matkailualan opiskelijoiden opintomatkaa varten ihan huomattavan rahasumman ja meidän luokka sai toimia kokeiluryhmänä, että miten homma pelittää ja myönnetäänkö näitä matkarahoituksia enää muille luokille.


Me haluttiin päästä reissuun niin ettei meidän tarvitsisi maksaa omasta pussistamme juuri mitään, joten päätimme tienata yhdessä rahaa tekemällä keikkahommia. Meillä oli mm. Minicampeja, Ratinan siivousta, tilauskeikkoja, kalenteri myyntiä ja muuta pientä sekalaista hommaa.
  • Minicampit olivat 6 tunnin tiiviitä opetuspäiviä, jollon me käytiin kertomassa ja opetamassa kaikenlaista yrittäjyydestä vähän eritavalla kuin normaalisti yrittäjyysasioita opetetaan.
  • Voin kertoa, että sen jälkeen kun tuli pestyä ja puunattua Ratinan stadionin 16vitun000 penkkiä, en ole pystynyt edes sanomaan paikan nimeä ilman inhon väristyksiä. Makasin melkein viikon sängyssä ton keikan jälkeen, koska kaikkialle vaan sattui!
  • Suunniteltiin ja toteutettiin mm. virkistyspäiviä ja erilaisia ohjelmapalveluita ihan maksaville asiakkaille
  • Meidän ryhmänohjaaja on valokuvaaja ja koska joku sai idean kalerin tekemisestä, teimme vuoden 2012 seinäkalenterin, jossa oli jos jonkinlaisia kuvia.
Koska kyseessä oli opintomatka eikä mikään tavallinen biitsiloma, meidän piti pareittain valita viikonpäivä, kaupunki ja päivänohjelma, jonka suunnittelisimme ja toteuttaisimme Espanjassa, eli saisimme leikkiä yhden kokonaisen päivän ajan oikeaa matkaopasta.
Oikeastaan kaikki asiat,  bussiaikatauluja myöten, suunniteltiin alkusyksyn aikana koulussa, jotta reissussa ei tulisi mitään hämminkejä (ja kyllähän niitä tuli kun kyse on meidän luokasta).

 Feria
Rentoutumista
 Ravintoloita

Me lennettiin Malagaan ja sieltä junalla Fuengirolaan, josta taas jatkoimme bussilla matkaa Mijaksen kylään, josta olimme siis vuokranneet huvilan. Huvila oli älyttömän ihanan ja iso! 
Meillä oli oma uima-allas, puutarha, grillausterassi ja mitä kauneimmat maisemat. Päärakennus oli tytöille, kellarikämppä pojille, opettajalle allastalo, mutta kyllä eniten tuli vietettyä aikaa yhdessä grilliterassilla.

Huvila
 Kellariasunto
 Maisema huvilalta

Meidän ryhmänohjaaja ei ole mikään tiukkis ja tämän vuoksi saimme viettää aikaamme melko vapaasti, mikäli vain ilmoitimme liikkeistämme ja emmäkä ryypänneet itseämme räkäkuntoon. Saimme siis vaikuttaa myös hyvin paljon viikko-ohjelmaamme ja valita meitä kiinnostavia kohteita.

Ajattelin kirjoittaa seuraavaan osaan tarkemmin päiviemme ohjelmasta, niin ei tule liikaa asiaa ja liikaa tekstiä yhteen postaukseen :)  Saa kysellä jos jokin jää mietityttämään tai jotain!