14. kesäkuuta 2017

Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?! Tervetuloa siis thaikkukuulumisien pariin ja terveiset sinne Johannalle Ouluun, että tässä niitä kuvia nyt on. Ei oo tyttö meinannut pysyä pöksyissään, kun heittäydyin vallan kesälomalle kesken postaussarjan, mutta mikäs tässä siivousoperaation keskellä ryhtyä postaileen lomakuvia.

Viimeksi jäätiin siis Koh Phanganille ja Fullmoon partyja edeltäviin päiviin, jolloin majoituimme Tanoya Gardeniin ajatuksena söpö oma bungalowi ja hyvät kulkuyhteydet bileisiin. No metsään meni ja vaikken itseäni kovin pitkävihaisena pidä, pakko myöntää, että katkera olen yhä niin Agodalle kuin majoituspaikalle. Meitä tosiaan odotti todellisuudessa pieni rivarihuone jaetulla vessalla hinnan ollessa kuitenkin sama kuin siinä varaamassamme omassa mökissä eikä asiaan saatu selvyyttä miltään taholta. Oltaisiin tietysti otettu saman tien kamat kantoon, mutta lähialueen kämpät olivat tappiin asti bookattu bileiden vuoksi, joten tappio oli nieltävä ja pidettävä peukkuja, että Agodan lupaama hyvitys kolahtaisi tilille. Ei muuten ole näkynyt vielä tänäkään päivänä.

Hyvä onni senkus jatkui, kun meitsi nappasi hotellin raflasta ruokamyrkytyksen ja rukoili kuolemaa piinaavat 24 tuntia. Kyllähän sitä kaikenlaisiin reissupöpöihin on törmännyt, mutta toi myrkytys + jaettu vessa - yhtälö oli aivan perseestä, vaikka sainkin yllättävää lohtua gekkolaumasta maatessani siellä vessan lattialla.



Tunsin hirveää syyllisyyttä sairastumisesta huonoimpaan mahdolliseen aikaan, sillä yksi syy saarelle saapumiseen oli Fullmoon partyt ja olo oli siinä kohtaa kaikkea muuta kuin valmis sinne 30 000 juhlijan joukkoon. Johanna taisi valaa muhun uskoa sen verran, että sain kourallisen laosilaisia vatsalääkkeitä alas ja painuimme biitsille laukku täynnä oksennuspusseja. Luojan kiitos tuli lähdettyä, sillä en ikinä olisi voinut kuvitellakaan viihtyväni niin hyvin, mutta iso kiitos tästä kuuluu varmasti hyvälle suomiporukalle, johon illan aikana sattumalta tutustui.

Eli niin kääntyivät koettelemukset iloksi ja voi sitä onnenpäivää, kun jätimme Gardenin taaksemme ja siirsimme hiekkaiset romumme ilmastoituun resortiin, joka oli tietenkin reippaasti yli budjettimme. Ruokamyrkytys oli kuulkaa kaukainen muisto siinä omalla rannalla lekotellessa tai aamiaispannareista nauttiessa.

En kanna siis kaunaa ainakaan Koh Phangania kohtaan. Saari kohteli meitä hyvin ja ihanat kokemukset peittosivat tietenkin lopun koettelemukset. Paljon jäi tätäkin saarta tutkimatta eli en pane pahakseni, vaikka samoille nurkille vielä jonakin päivänä päätyisi seikkailemaan.



12. huhtikuuta 2017

Thaimaa matkakumppanini Johannan silmin

Voi tätä ilon päivää! Olen jo vuosia kaivannut blogiini vierailevaa kirjoittajaa, sillä milloin poikaystävä ja milloin kaveri kuumottaa, että "Kirjotas jo blogiis, haluun luettavaa!". Muutaman kerran olen kehottanut hyppäämään itse puikkoihin tai tyytymään mun hitaaseen tahtiini, mutta tällä kertaa Johanna otti vinkistä onkeensa ja rustasi omia Thaimaa-kuulumisiaan. Henkilökohtaisesti olen tällaisista aivan fiilikssä, sillä vaikka kasvotusten kommentteja vaihdetaankin, tulee näistä kirjoituksista paljon henkilökohtaisempi fiilis ja saa todella tietää mitä toinen ajattelee. Kiitos kirjoittajalle ja tervetuloa uudestaan! ♥



"Carita pyysi minua  kuvailemaan hieman reissua. Minun kirjoittajan taidoilla tässä näyte;
Reissu Thaimaahan oli elämäni parhainta valintoja lähteä. Rinkka ja aimo annos seikkailumieltä. 

Minun kokemukset matkailusta on ollut suurimmilta osin pakettimatkoja ja hotelleja. Tällä reissulla yövyin ensimmäistä kertaa hostellissa, jossa jaettiin yhteiset wc-tilat. Aluksi ajatus yhteisistä hygieniatiloista järkytti, mutta Caritan sanottua että, "tää on ku oltais leirikoulussa" , ajatus muuttui positiivisemmaksi ja sen osasi ottaa hienona kokemuksena. Vaikka nukuinkin rinkka ja vaatteet sängyllä ja sänky irti kaikista seinistä, niin nukuttua tuli jopa paremmin kuin koti suomessa. (Varsinkin kun tiesi että aamulla odottaa taas paljon uutta näkemistä ja kokemista.)  

Mä en keksimälläkään keksi mitään huonoa reissusta, sillä minä sain siitä kaiken irti oikeanlaisella asenteella. Jos jotain pitää mainita niin ruuhkat Bangkokin metroissa! Tykkäsin kun vaihdoimme paikkaa sekä majoitusta juuri sopivin väliajoin. Reissusta sai kaiken irti, kun majoituttiin sekä hostelliin että hienompaan resorttiin välillä. Kuljettiin niin lautoilla, junalla, skytrainilla, metrolla, tuktukilla, takseilla kuin skoballa.

Saarelle päin mentäessä lautalla oli mahtava fiilis, kun trooppinen ilma otti kasvoihin ja seisottiin kaiteella katsoessa merelle päin. GPS-näytti että nyt ollaan 8000 kilometrin päässä kotoa. Lisäksi alkoi tulla kauniita saaria vastaan, joten kyllä siinä liikuttui hieman sitä maisemaa ihaillessa. Rakastin saarielämää, joka varmaankin johtuu siitä, että olen maalta kotoisin ja luonnon helmassa kasvanut. Saarella mieli rentoutui beachilla makoillessa, tuoreita hedelmäjuomia siemaillessa ja lämpimään meriveteen pulahtaessa. Merellä tuntuu olevan aina rauhoittava vaikutus ihmiseen.


Reissulta palatessa fiilis oli mitä korkein ja heitinkin Caritalle että "milloin lähdetään uudestaan?"."

- Johanna 11.4.2017